Juhlin eilen työkavereiden, entisten ja nykyisten, mammalomalaisten ja muiden työyhteisöstä tuttujen kanssa pikkujoulua. Ns. epäviralliset pikkujoulut, joihin pääsi messiin nekin, jotka eivät enää samassa lafkassa työskentele.
Mutusteltiin Bar Teoksen tapakset alle ja päätimme lähteä tutkailemaan millainen mesta uusi ”Sedula”, Namu-ravintola on.
Olimme sen verran aikaisin mestoilla, että pääsimme Makkaratalon liukuportaita pitkin ylös ravinteliin. Ovella saimme tarjoilijoilta kehotuksen mennä ihan mihin tahansa pöytään. Alkuillan ruokatarjoilut olivat vielä täydessä tohinassa, joten mietimme mihin peffamme iskettäisiin.
Ruokapuoli oli puolityhjä, mutta pöydät olivat tosi täynnä likaisia astioita. Käppäilimmekin syvemmälle ravintolan uumeniin – suuri ravintola kätki sisälleen monta tutkimatonta neliötä. Seinänmittaisen terassin nähtyämme teimme jo seuraavaan kesään haavematkan; ilta-auringossa terassilla istuskelu kylmän juomingin kanssa.. hmmm..
Ihan ok mesta ja mitä pidemmälle ilta eteni alkoi porukkaakin lapata ovista sisälle.
Mietimme vain henkilökunnan tapaa kohdata asiakkaita. Kun paikalla oli vain me n. 10 naista ja kourallinen muuta porukkaa oli baaritiskillä jo jonoa ja baarimikot höpöttelivät keskenään siitä, että votkapulloja on vain 4 koko illaksi. Tuli vähän samanlainen fiilis, kuin kaupassa kassojen jutellessa / huudellessa keskenään viikonlopun härväyksistä. Baaritiskin takana oli enemmän omia höpöttelyitä,
kuin mitä asiakkaan olisi kuulunut tietää. Heitinkin läpällä, että tuleekin kuiva ilta, jos niin vähän viunaa talossa. Sain oitis silmienpyörittelyjä, koska osallistuin
keskusteluun. Samanlaista pyörittelyä sain, kun pyysin toiselta tiskin takana työskennelleeltä kuitin ostoksistani.
Poislähtiessä köpöttelimme samalle sisääntulo-ovelle, josta olimme alkuillasta tulleet – kas sepä olikin muutettu narikaksi. Koska emme olleet ennen siellä käyneet, tiedustelin ”järjestyksenvalvojalta” ystävällisesti mistä kannattaisi mennä ulos, kun paikka oli muutettu narikaksi. Sain vastauksen ”ollaanko sitä jo siinä kunnossa, ettei muisteta mistä on tultu sisälle”.. Kerrottuamme, mistä tulimme hän viittilöi takaisin sisälle, ”menkää jostain tuolta en mäkään tiedä, kun olen vaan tällä ovella vahtimassa”. Heräsi kysymys, mitä tapahtuisi jos jokin menisi vikaan ja syttyisi paniikki, esim. tulipalon yhteydessä.
Pitäisihän varsinkin järjestyksenvalvojan tietää kaikki poistumisreitit ja neuvoa jos asiakkaat niistä utelee kohteliaasti. Jos olisimme olleet kantokunnossa tai öykkäröineet, tilanne olisi toinen.
Vähän jäi hienoista puitteista huolimatta nahkea maku suuhun tästä namusta.
