elämän labyrintit
Piipahdin eilen keraamikko Miia Kallion Tiellä näyttelyssä, jonka perimäinen sanoma jäi pyörimään päähäni. Elämän labyrintit. Niitähän me tässä maailmassa kuljetaan, suuntaan ja toiseen.
Välillä tulee umpikujia, joista ei tunnu olevan pääsyä pois, mutta tavalla tai toisella niistä umpikujistakin jatketaan eteenpäin. Erilaisten tapahtumien summana voi kulku muuttua totaalisesti. Vaikka muutos voi olla raskaskin kulkea, voi tapahtuneesta perimmillään olla erittäinkin positiivisia asioita tiedossa. Ainakin näin on elämä minua heitellyt. Koivet maassa ja turha märehtiminen taka-alalle on vienyt eteenpäin solmukohdista, kohti välillä hyvinkin pelottavaa tuntematonta – mutta lopulta onnellista määränpäätä.
Tämän jatulintarhan vartijana istua tönötti Minotaurus ylväänä ja uhmakkaana. Kukahan olisi minun elämäntarhani vartija? Minä itse.
