Tämä tonttunen on nähnyt enemmän jouluja kuin minä, siksi halusin tuoda tämän tonttutomeran kuvaksi Tapaninpäivän postaukseeni. Ajatelma lapsuuden joulusta tupsahti mieleen ja siitä kirjoittelenkin muutaman sanasen.
Meillä oli aina tapana käydä suvun vanhimman luona joulurauhan eli perheemme tapauksessa riehan julistuksessa, jonka jälkeen jokainen perhe on viettänyt joulua omalla pienellä porukallaan. Kun olin pieni, kävimme isotätini luona – jonka vaaleanpunainen asunto oli lapsen mieleen valloittava joulumaa! Vanhalla Kylli-tädillä oli seinät vaaleanpunaiset, pieniä koriste-esineitä siellä sun täällä pitkin asuntoa, makuuhuoneessa kampauspeili, jossa pientä hempeää koristetta ja olohuoneen nurkassa komeili valtava kuusi herttaisine tonttuineen. Täti asusteli yksikseen, mutta jouluisin lähisuku kokoontui hänen kaksioonsa toivottamaan joulurauhaa ja -riehaa toisilleen kahvittelun merkeissä.
Tädin bravuuri oli tujuakin tujumpi kahvi – kun oli teini ja aloin ensimmäisen kesätyöpaikkani jälkeen (siellä opin pakosta kahvitauoille) juomaan kahvia isä ja setäni naureskelivat hymyssäsuin kuinka minun käy Kylli-kahvin kanssa! Siinä olisi nimittäin pysynyt lusikka pystyssä. Niin vahvaa tuo musta terva oli. Lapsille tarjolla oli makeaakin makeampaa sekamehua – johon täti oli lorauttanut aimoannoksen tiivistettä ja hilppasen vettä. Koska kaihi vaivasi, ei hän nähnyt kuinka paljon mehua ja vettä lasissa oli ja turvallisempaa oli laittaa tilkka kumpaakin. Omatoimisena ladyna, häntä ei tietenkään saanut auttaa asiassa. Se missä häntä piti auttaa oli suklaisen leukapieliä kiristävän käpykakun tuhoamisessa. Tädillä oli sukumme rasite diabetes ja hän valitteli joka joulu, ettei voi itse sitä kakkua syödä, mutta syökää te! Me sitten vetelimme kitusiin tuota makeaa joulun perinnekakkua, jota en ole toisaalla koskaan edes syönyt. Kaikenlaisia muistoja sitä mieleen jääkin. Ja voi armotonta, jos Kyllin ”koppuraisin käsin” (sanoi itse näin) sidotut pienet paketit unohtuivat – niitä oli haettava vaikka jouluaattona kesken illanvieton. Näin on myös käynyt ja isäni lähti räntäsateessa ajamaan Pohjois-Helsingistä Espooseen näiden pakettien perässä.
Nyt joulua on vietetty samoissa tunnelmissa 91-vuotiaan isoäitini luona, tänä vuonna tosin otimme varaslähdön mummulla jo sunnuntaina. Iäkkäälle tuo aatto käy liian raskaaksi, jos heti puolilta päivin on talo täynnä vieraita ja iltaan asti pitäisi jaksaa joulua juhlia.
Tänä vuonna aatto ja joulupäivä menikin hyvin rauhallisissa tunnelmissa musisoiden ja joulupöydän antimista nauttien. Tapanina pääsemme koko perheen voimin vielä kerran soittamaan ja lauleskelemaan yhdessä. Vanhempieni luona oleva piano on vuosien jälkeen viritetty (epävireisen pianon ääni on ollut vieraanamme monta joulua) ja soittelinpa itsekin sitä aattona, vaikka soitin ei minulle olekaan omiaan. Kun ei ole liiaksi asti ylennyksiä ja alennuksia, niin sieltä ne soinnut kummasti löytyivät huilistillakin. 🙂
