Jotenkin tämä tunne korostuu vielä enemmän, kun olen saanut taas oikean käden takaisin työkuntoiseksi. Sairasloma päättyi ja pelotti hieman kuinka käden kanssa käy. Lihaskalvon revähtymän vuoksi kun en puoleen vuoteen saanut kättä suoraksi (töissä sinnitttelin vaikka räpylä oli puolikuntoinen) ja parannushoitoon kuului, ettei kättä saanut käyttää kolmeen viikkoon ollenkaan. Tämän jälkeen toiset kolme viikkoa hiljaiseloa, ilman suurempia rasituksia ja sitten back to business. Ah, sormet pursuaa nakuteltavaa ja kuvia, joita olen postaillut Omppu Designin Instagram tiliin – mobiilisovelluksia kun on helppo käyttää myös vasemmalla kädellä. Varsinainen kirjoittaminen on saanut olla tauolla, jotten rasita normityöpäivän jälkeen kättä sen enempää.
Nyt on taas vauhtia ja virtaa. Joten, täältä pesee!
Carolina Chocolate Drops pudotti keskiviikkoon suklaisen herkullisia musiikkipisaroita, joita jäin vielä kotimatkallekin nuolemaan. Tätä pitää saada lisää! Taitavien muusikoiden bluegrass / folk-painotteinen musiikki istui suomalaiseen iltaan kuin hyttynen iholle. Paikoillaan ei voinut olla hetkeäkään, vaan koko ilta tuli taputettua käsiä, jalkoja ja tanssittua ”penkkitanssia”. Muutama toki tanssahteli lavallakin, mutta Huvila-teltan täpötäysi katsomo istui pääosin paikoillaan hytkyen.
http://www.youtube.com/watch?v=Da08oMVJ09Y
Rhiannon Giddens tanssahteli itsekin, kuten Dom Flemons, joka pisti kitaransa kirjaimellisesti lentämään – varsinainen ilmakitara! Rhiannon vaikutti varsinaiselta energiapakkaukselta. 4-vuotiaan ja 7-kuukautta vanhan (nuoren) lasten äiti kertoi 4-vuotiaan tyttärensä halunneen koristella äiti kauniiksi keikkaa varten. Ja näin hän oli tehnytkin. Rhiannon käänsi päänsä ja näytti kirjavat pinnit takaraivollaan, nyt äiti on nätti! 🙂
Tätä maanläheistä ja sympaattista lähestymistä ja yleisön kanssa jutustelua jatkui koko Caroline Chocolate Drops yhtyeen keikan ajan. Saimme kuulla banjon historiasta, aina 1800 luvulle asti. Kuinka se on kuulunut African American historiaan kiinteänä osana. Historian havinaa oli myös 1855-luvulta kopioidun banjon äänessä Rhiannan näppäillessä sitä. Miehet Dom Flemons ja bluesiakin soittanut Hubby Jenkis nakuttelivat bones -nimisillä soittimilla. Nämä luut olivat kuin kastanjetit kalisten rytmikkäästi musiikin tempoa tuomassa. Jos Rhiannon kertoi innostuksestaan Irish-musiikkiperinteisiin, Leyla McCalla kertoi taustastaan Haitilta.
Ohessa illalla kuultu kappale Rose-Marie Leylan laulamana.
Tähän biisiin Pretty Girl with the Blue Dress On bändi lopetti keikkansa, aijai kun oli letkeä meininki!
Carolina Chocolate Drops
Amerikan folkia aidoimmillaan. Maailmanmusiikki- ja indie-tietoisuuteen vauhdilla singahtanut Carolina Chocolate Drops tekee pienimuotoisesti mutta mantereen kokoisella sydämellä aitoamerikkalaista perinnemusiikkia. Viulun, banjon, laulun ja rytmiikan varaan rakentuva, akustishenkinen poljento on raikas tuulahdus USA:n usein ylituotetun ja –tuotteistetun musiikkibisneksen maisemassa.
Bluegrass, folk sekä syvän etelän melankolia yhdistyvät trion musiikissa niin vakuuttavasti, että yhtyeen jäsenten voisi kuvitella eläneen 1920-luvun Amerikassa. Viitteet bluesiin, jazziin ja hiphopiin tuovat perinteitä kunnioittavan yhtyeen kuitenkin tukevasti tälle vuosituhannelle. Hurjassa nousukiidossa oleva yhtye kuljettaa Huvilaan hilpeää vanhan ajan menoa, kekseliään modernilla kierteellä.
