Messuemännän duuni.. ei ihan meikäläisen vartalolle sopivaa puuhaa.

m_01.jpg

Lätkä&Säbä&Digi&snoukka Expon kuvaterveiset viime sunnuntailta. Jopa oli kova pöhinä Messukeskuksessa. Paikka kuhisi nuorta lököhousuista kundia ja snoukkatyttöä. Jos Elma-messuilla haisee lanta, lapsimessuilla makea karkki, hattara ja pieru, niin täällä leijaili vastaan ovelta alkaen nuorten testosteroni ja pipon alta tunkeutuva pesemättömien hiusten hiki – ja sen haistoi myös ollessaan ständeillä kävijöitä liki. Nyt oli teinit liikkeellä – laumoittain.

m_02.jpg

Tätä tytteliä oli tuijottamassa sekä isät, että pojat. Aikamoinen jobi sanon minä! Ei olisi musta tuohon (siis silloin alle parikybäsenä ja nuoruudentimminä), aikamoinen pokka kyllä nuorella naisella. Kundit ampuivat säbämailoilla palloja ja tyttö otti kiinni. Arvata saattaa, että kudit olivat mahdollisimman ylös, jotta tytsä hyppää ammeesta ylös. Hoh hoijaa ja papat töllötti silmät kiiluen vieressä. Minkähän markkinointitiimin kokouksessa tämä idea on syntynyt..  ”Laitetaan sellainen hottis suihkuruskettunut mimmi uikkareissa ja pipo päässä porealtaaseen ottamaan kiinni säbäpalloja..” No näytti tehoavan, koko ajan oli jonoa. 😉 Mutta kuka muistaa mitä sillä osastolla promottiin?

m_05.jpg

Tupa oli täynnä myös pelejä. Raakkuvalla äänellä kuulin monen ohi madelleen (nuorisohan ei liiku kovin vikkelästi) kundin marisevan, kun pelialueet olivat K18. Eivät toki kaikki, kuten ei tämäkään.

m_04.jpg

Rajalan (lue rahalan) osastolla oli pakko käydä kuolaamassa viimeisimmät järkkäriuutuudet ja hilavitkuttimet. Onneksi ei ollut ylimääräistä taskussa, niin ei tarttunut uusia objektiiveja matkaan.

m_03.jpg

Axel Smith vauhditti vierailijoita plattojen pyörittämisellään – mukava lisä jokseenkin kaoottisen messumetelin keskellä. Pelipuolellakin luki varoitus ”korkea meteli” tai vastaavaa, en tietenkään ottanut korvatulppia mukaani.

m_06.jpg

Snoukkailijat vetivät hienoja hyppyjä Boardexpon puolella ja sainkin ihan kamalan skimbakuumeen.. muut valittaa ja marisee, jos etelässäkin huomenna sataa lunta. Minua se ei haittaa, jos ikäviltä liikenneonnettomuuksilta vältytään. Kiva on saada valkoista ja valaisevaa lunta – mitä nopeammin niin sitä nopeammin pääsee myös rinteeseen! Hih!

Hyvinvointi Liikunta Raha Työ

Äitii, saisinko lisää vettä – tai mehua?

taivas.jpg

Syksyn flunssakuume iski puun takaa. Hrr, kun värisyttää. Maanantaina aivastellen ja vilutellen työpäivä läpi, ilta nukkuen. Tiistaina oli pakko kammeta tapaamiseen, josta ei vain Voinut olla pois. Mutta sitten oli jo niin huono olo, ettei voinut kuin heittää pyyhe kehään. Pakko lähteä kotiin lepuuttamaan, mutta mites meet, kun kotona on remppareiska pistämässä keittiön lattiaa (vihdoin) paikoilleen.

Minäpä otin kimpsut ja kampsut ja tulin köllimään vanhempieni luokse.
Nostalgista.

Hauska kuunnella peiton ja tyynyn välistä, kun vanhemmat juttelee keskenään. Välillä torkahtaa ja herää, kun he edelleen keskustelevat keittiössä. Tänään oli taas pakko tulla evakkoon, kun ei se lattia tunnu liikahtavan paikoilleen sovitussa ajassa. Nukuin koomalandiassa, kun isäni kyseli haluanko teetä ja maistuuko keitetty kananmuna leivän kera. Leppuuttelun lomassa hän tuli taas kysymään maistuuko espresso.

Täällä on niin hyvissä käsissä, että pitää kyllä sanoa nuoremmille, nauttikaa jos teillä on huolehtivat vanhemmat. Omasta kotona-asumisesta on niin pitkä aika, ettei tällaista sairastamisen tapaa enää muistakaan. Yleensä sitä makaa kalpeena hiljaa yksin kotona, kun perhe on lähtenyt kouluun / töihin. Nyt kun omat vanhemmat ovat eläkkeellä / etätöissä, on jännä seurailla heidän touhuiluja uusin silmin.

Jaa, nyt minulta tultiinkin kyselemään monelta laitetaan ruoka.

Villasukka- verkkari- fleece- littatukka LinaS tulee takuulla tästä huolenpidosta kuntoon nopeammin kuin mustaviinimarjamehun lipittämisestä yksin kotona kaksin gekkoneidin kanssa.

Kiitos rakkaille ja huolehtiville vanhemmille!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Terveys