Pääsin elämäni toisen kerran tanssilavalle, kun päätimme lähteä itä-Suomeen mökkijuhannusta viettämään. Mieheni suvun kesken juhlistimme rattoisasti keskikesän juhlaa. Kun suvun vauhtimimmi kyseli porukalta kuka lähtee katsomaan kokkoa, niin en arvannut samalla lähteväni lavatansseihin!

Katsastimme muutamat kokkopaikat ja lavat kierroksen aikana. Moni kokko oli jo pistetty palamaan saavuttuamme paikalle. Mutta se ei menoa haitannut.

Olen kova tuleentuijottelija, notskin äärellä haavailija, joten vähän hiiltyneempikin kokko oli minulle parempi kuin ei mitään.

Taisi olla niin, että niin on monta erilaista kokkoa kuin on tekijääkin. 🙂

”Kokoa koko kokko. Koko kokkoko? Koko koko.”

Niihin lavadanssauksiin – en tosiaan ole lavakulttuuria pahemmin kokenut, kun vanhempani eivät ole lavaihmisiä. Äitini ei ole koskaan edes käynyt lavatansseissa, joten eipä ole tuo kulttuuri periytynyt äidiltä saati isältä tyttärelle. Isän kanssa menemme ensi lauantaina Puistobluesiin, joten vähän erilaiset lavat tiedossa.

Eli täysin noviisina oli hauska seurata vanhojen tuttujen tapaamisia vuosien vuosien jälkeen. Toinen kysyy, muistatko minua ja toinen sanoo, että en muista, mutta sen ja sen minä kyllä luokkakavereista tunnistaisin takuulla. Arvatakin saattaa, että vastapäätä seisoo juuri tuo mainittu henkilö!

Eija Kettusen (Seniorilaulaja 2010) laulaessa suosittuja suomalaisia tanssikappaleita Sarvikummun lavalla pistimme jalalla koreaksi. Ehkä askelissamme olisi ollut parantamisen varaa, mutta viis siitä. Oli hauskaa!