Suosikki ei enää jatka – yhden aikakauden loppu. Ainakin, jos olet elänyt nuoruutesi lehteä lukien.
Sattuipa tänään kansallisena etäpäivänä (jota en tosin työni puolesta vietä) ja Suosikkiin aikoinaan artikkeleita kirjoittaneen Lasse Norreksen syntymäpäivänä olemaan visiittiä Otavamediaan. Toimisto, joka ilmoitti kuluneella viikolla suru-uutisen kaikille entisille nuorille; Suosikki lopetetaan. Lehti on tullut aikansa päähän, nuoret eivät enää lue printtejä netin imaistessa heidät bittimaailmaan.
Aamuisen palaveeraamisen jälkeen sain käteeni Suosikin. Jostain syystä tuo lehti ei tuntunut enää samalta. Olimme kaiketi kasvaneet erille toisistamme. Mielikuvani lehdestä oli paljon jykevämpi, kuin Jyrki Hämäläinen vainaa konsanaan. Ehkä tuo vanha tuttu oli tosiaan aikansa päässä. Sisältö ei ollut räiskyvää, niin kuin muistan aikoinaan Suosikin olleen. Vai johtuuko tunne iästä (vaikka ikinuori mieleltäni olenkin), nykymaailman online tässä ja nyt ja mieluiten heti – menosta vai siitä, että nuorena sitä odotti kuin kuuta nousevaa, Koska lehti kolahtaisi postiluukkuun!? Ja varsinkin, millaisia julisteita Suosikissa olisi – vaikka seinäpinta-alaa ei huoneessani enää ollut kuin postimerkin verran jäljellä aiempien julisteiden peittäessä hartaasti valitun tapetin..
Oli niin tai näin, ilolla huomasin, että yksi asia ei muutu!
Maailma muuttuu, mutta musamaku ei. Suosikin välissä oli Nirvanan juliste! Whihuu, sanoo vanha rock lady! Taidanpa pistää sen työhuoneen seinää ilahduttamaan. Smells like teen spirit!