syöttekste koskaan näitä?

Meide on nyt nuhjannut sairastelleen lapsukaisen kanssa kotona ja pakko sanoa, ettei musta kyllä ihan heti kotiäitiä tulis. Nostan hattua kaikille, jotka pyörittävät sitä rumbaa päivästä, viikosta, vuodesta toiseen.

Puoltoista viikkoa on nyt ollut duunia, lapsenhoitoa, lekurikäyntejä, välillä pikapyrähdyksiä työpaikalla ja sitten taas läksy/opetusjuttuja ja iltasella vielä työhommia. Hooh! Noh, ruokaviikot taihi ei, oli jo pakko turvautua kuvan kjuubikkeihin, kun en enää jaksanut vääntää lounas/päivällisrumbaa kaiken keskellä (call me lazy, but still). Onneks kuutiot maistuu sekä mulle, että jäppiselle.

Tänään koitti se päivä, kun poitsukin oli ihan intoa täysi- Ei kuumetta, vaan koulua ja kavereita! Jee!! :)) Kyllä se niin vaan on, että ei se neljän seinän sisällä kököttäminen oo mistään kotoisin, kellekään. On askarreltu, pelattu, luettu läksyjä, katsottu dvd:t, digiboksit, tutkittu lahjakuvastot (jollainen näkyy kuvassakin lounaittemme alla) ja vaikka mitä pientä kotihommaa. Mutta se ei riitä! Pitäs nähdä ihmisiä – sosiaalisia immeisiä kun ollaan.

Nyt vaan koputetaan puuta, ettei kuume taas nouse ja yskä mene ihan mahdottomaksi. KOPKOPKOP!

Eli tässäpä viikon häppeningi.. kunhan ei tuu takapakkia.. KOP!