Yoko Onon keikalla ei saanut kuvata, mutta vanhasta tutusta Ridgestä sai ottaa foton
Helsingin Juhlaviikkojen yksi puhutuimmista tähdistä taitaa olla Yoko Ono. Tästäkin blogikirjoituksesta piti tulla konserttiin keskittynyt postaus. Mutta hämmentyneenä Yokon konsertista poistuessani törmäsin Ridgeen – siis Ronn Mossiin – joten muutama sananen piti Huvila-teltan huminassa vaihtaa hänen kanssaan. Hän oli ihan mieluusti kuvattavana, teltan valotus vain ei iPhonelle ollut oikein paras mahdollinen. Varsinaisesta esityksestä ei kuvia ole, kun kuvaus oli ankarasti kielletty.
Ronn todella ottaa faninsa, kuten fanit uskollisina jaksavat muistaa kaiken kansan Ridgeä. Hyväntuulinen tähti tepasteli vielä VIP alueeltakin aidan takana huutelevia fanejaan tapaamaan. Ainakin Yoko Onon toivepuun yksi toiveista on voinut täyttyä illan aikana. 😉
Kuinka kuvailisin konserttia? En halunnut etukäteen katsoa tai kuunnella Yokon tuotantoa. Isäni vanhana Beatles / John Lennon fanina suorastaan tuohtuneena ihmetteli miksi menen ylipäätään kuuntelemaan sitä huutamista. Joten päätin, että menen täysin tyhjin paperein Huvila-teltaan kuulemaan tätä kohistua tähteä. Ja toden totta, tämä konsertti tai performanssi oli yhtä huutoa ja huohotusta. Kirkumista ja määkymistä. Alun videokollaasi Lennonin ja Onon suhteesta oli mieluisa. Pidin kovasti kuvanauhan tunnelmasta. Mutta kun päätähti hyppäsi lavalle ja huusi Why? Will I miss? tauotta alkoi todellakin tuntua, että no way tätäkö tämä on koko ajan. Ja sitä se oli. Metronomimainen nakutus taustalla ulinan säestämänä. Hmm.. taidetta?
Thurston Mooren kitarointi toi rock-vaikutteita esitykseen, josta vanhana rock-heebona pidin eniten. Sonic Youthin laulaja ja kitaristi esiintyi muutenkin hienosti Save Radio Helsinki-paita päällään! Way to go! Myös suomalainen rumpali Tomi Leppänen on kiistatta minun fanituksen kohteena, avantgardismiin kun en oikein pystynyt sukeltamaan. Tai ehkä en vain osannut.
Vanhat videot Yokosta, vaatteiden leikkaamisesta päältä, rintaliivien räpläystä tai kärpäsen vaellus karvakummulle ujeltavan musiikkiesityksen säestämänä menevät vähän yli hilseen, tai siis minun tapauksessani enemmän kuin vähän. Se on totta, että videoiden kautta tuli selväksi sama, mitä jo Lennonin eläessä halusi pariskunta Lennon-Ono viestiä, Make Love not War. Peace. Shokeeraavia kuvia, raflaavaa musiikkia. Moni nousi seisomaan esityksen loputtua, jopa saimme Mooren ja Onon vielä takaisin lavalle ja esittämään rakkauslaulun Helsingille. Laulu ei ollut perinteinen, vaan äänimaailmaa, jota moni hykerrellen poistuessaan kehui.
Kohauttava ja aikoinaan kohauttanut kasikymppinen stara ainakin sai liikkeelle porukan. Paljon oli iäkkäämpää väkeä liikkeellä nuoruuttaan fiilistelemässä. Näkyipä samalla penkkirivillä Ismo Alankokin. Ties vaikka seuraava Ismon tuotanto saa vaikutteita Yokolta. Tai tanssin puolelta Jorma Uotinen ja Aira Samulin nappaavat jotain taskuunsa esityksestä. Kovasti näytti viimeksi mainituilla olevan juttua tilaisuuden päätyttyä.
Yoko Onon Wish Tree -teos Huvila-teltalla
Huvila-teltan konserttien yhteydessä yleisö voi osallistua Yoko Onon interaktiivisen tilateoksen Wish Treen tekoon. Vanhaan toivomuspuuperinteeseen perustuvassa teoksessa ihmiset saavat ripustaa toiveitaan puun oksille. Ensimmäiset toivepuut Yoko Ono teki 1981 John Lennonin murhan jälkeen. Sittemmin Wish Tree -puut ovat olleet oleellisessa osassa monissa Onon taidenäyttelyissä ja tapahtumissa ympäri maailman.
Ono kerää kaikki puihin jätetyt toiveet – niitä on kertynyt jo yli miljoona kappaletta. Toiveet toimitetaan edelleen Reykjavikiin, missä ne liitetään osaksi Onon luomaa, John Lennonin muistolle omistettua Imagine Peace Tower -installaatiota (2007). Lähde Juhlaviikkojen sivuilta >>.
Parhaita toiveita, jonka puusta bongasin. Yksi halusi Jopon, toinen isona lääkäriksi, kolmas rakkautta. Harmoniaa elämään toivoo takuulla kaikki.