Pitkästä aikaa taas täällä päiväkirjan äärellä. Uusi vuosi on alkanut jotenkin niin reippaasti, ettei ole oikein jäänyt aikaa istua alas ja miettiä elämää. Ja se on ihan hyvä asia. se kertoo vain siitä, että tekemistä ja energiaa riittää kaikenlaiseen muuhun puuhasteluun. Yrittäjälle vuodenvaihde on aina jonkinlainen pieni portti aina uuteen, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtuisikaan. On kuitenkin tilinpäätökset ja veroasiat ja muutamia muita paperihommia. Aina on kuitenkin mahtavaa avata uusi kalenteri työpöydän kulmalle! Se on iso saavutus joka kerta. 🙂

Kaikenlaista puuhaa on ollut kotonakin leipätyön lisäksi. On remonttia ja kodin laittamista (joista haluan myös kertoa tarkemmin heti kun ehdin jotenkin organisoida senkin asian esittelykelpoiseksi…). On myös kodinhengettären hommia, joista tulikin ajatus tähän postaukseen. Tämä on vähän hassu juttu, mutta itselle aikamoinen ihmetyksen aihe. Olen alkanut tehdä ruokaa!

En ole koskaan tykännyt ruuanlaitosta. Syömisestä kyllä, mutta en ollenkaan siitä tekemisestä. En sotkusta, en valmistumisen odottelusta, en hikoilusta hellan äärellä. Äiti onkin aina sanonut, että tarvitsen miehen, joka tekee ruokaa. Sellaista miestä ei nyt kuitenkaan ole. Ei minulla. Jos itse kammoankin rasvankäryä, niin mieheni vielä vähemmän. Meitä kumpaakaan ei kertakaikkiaan kiinnosta käyttää aikaa ruuan valmistamiseen, ja Renellä ei kaiken lisäksi edes pysy kauha hyppysissä, kun omalla kohdallani kyse on vain puhtaasti kiinnostuksen puutteesta lajia kohtaan.

Jotakin on parisuhteen myötä mennyt vinksalleen, koska huomaan ottavani keittiötä haltuun ihan uudella tavalla. Tilanne on erikoinen, koska en tee ruokaa Meille ajatuksella että nauttisimme yhdessä herkullisen aterian. Teen ruokaa miehelleni ja vain ja ainoastaan hänelle. Olen nyt puolisen vuotta katsonut hänen välillä vähän kehnoja eväitään ja alkanut auttaa miestä mäessä. Tähän on olemassa vain yksi syy: haluan että kultani syö hyvin. tai ainakin vähän paremmin kuin omalla ruuanlaitollaan. Puhtaasti rakkauden tekoja siis.

Mistään innostuksesta ei voi puhua, koska en edelleenkään viihdy hellan äärellä. Ruuan pitää olla helppoa ja nopeaa valmistaa mahdollisimman vähillä aineksilla ja valmistusvaiheilla. Perus arkiruokaa siis, joita onneksi on internet pullollaan. Sen verran huomaan kuitenkin jonkinlaista kipinää, että yritän joka kerta tehdä vielä vähän parempaa ja surffailen ideoita ja vinkkejä joka viikko erikoisen innoissani siitä, että pääsen jälleen yllättämään ikiomani uusilla herkullisilla ruuilla. Mihin tämä tie vielä johtaakaan, en tiedä ja kauhulla odotan. ehkä jonain päivänä huomaan jakavani omia reseptejä…

En nyt kuitenkaan aloita ruokablogia. En ihan vielä näillä tekeleillä. Pysyn päiväkirjassani ja pohdiskelen toistaiseksi tällaisia hassuja omia juttuja ja nauran itselleni. Älkää pyytäkö reseptejä! 🙂

Nähdään taas pian!

– Ninni <3