Kaikki tiet vievät Raumaan, osa 2

 

Tänne Raumalle muuttoon liittyy erikoisia asioita ja historiaa, joista en tiennyt ja jotka ovat nyt vasta muuton jälkeen tipahdelleet tietooni. Sellaisia erikoisia asioita js yhteyksiä, jotka eivät ole mitenkään vaikuttaneet muuttopäätökseeni, mutta jotka oudolla tavalla ovat minulle jonkinlainen merkki siitä että näin kuului käydä. Että kaikki tiet todella vievät Raumaan.

Muistan lapsena käyneeni pari kertaa Raumalla äidin kanssa. Kivoja kesäretkiä. En ole ollut tietoinen, että Raumassa olisi mitään erikoista tai mitään linkkiä meidän perheeseen. Mutta olenkin saanut nyt kuulla ihan muuta.

Kun palautin muuton jälkeen lainaamani muuttolaatikot äidille, niin kahvipöydässä käytiin ohimennen erikoinen keskustelu. Äiti alkoi ääneen muistella, mikä olikaan Raumalla sen asuinalueen nimi, jossa hän asui. ”Häh, asuit Raumalla?!”, oli minun reaktioni. Sain tietää, että äiti on aikoinaan muuttanut Raumalle isäni luo! On vieläkin ihan käsittämätöntä kirjoittaa tästä ja ajatella asiaa, koska se tuli ihan yllätyksenä ja antaa omalle muutolleni tänne vieläkin isompia merkityksiä. Äitini teki aikoinaan samat kuin minä nyt. Ihan uskomatonta, että kuljen nyt samoilla poluilla äidin jalanjäljillä. Tosi hienoa ja vähän koskettavaa ja herkistävää myös.

Tämä erikoinen perhetarina sai pienen lisäjuonen pari viikkoa sitten apteekissa, kun hain koiralle tilaamani lääkkeen. Reseptitiskillä tuli iso hämminki, koska olin, kuulemma, jo maksanut tuotteen ja hakenutkin sen jo..? Asiaa ihmeteltiin tiskin takana lopulta kahden ihmisen voimin minun odotellessa ja ihmetellessä. Renttu odotti parkkipaikalla, joten minulle sopi oikein hyvin että olen vaikka maksanut jo kaiken, joten voisinko jo saada lääkkeen ja poistua. :D Noin vartin ihmettelyn ja kuiskuttelun jälkeen asia ratkesi. Samaa lääkettä on tilannut ja noutanut naishenkilö, jolla on sama sukunimi kuin minulla! Ihmettelin tosi outoa sattumaa tiskin taakse ääneen. Ensinnäkin: kyseinen lääke on koiralle, tilaustuote ja siitä on olemassa eri vahvuuksia. Toiseksi: sama sukunimi! Sukunimeni on hieman erikoinen, ei mikään Virtanen, joten tämä sattuma oli todella outo ja hassu.

Sanomattakin selvää, että apteekkireissun jälkeen oli pakko rimpauttaa äidille ja kertoa koko tarina. Ensin tietenkin kysyin, voiko tämä kyseinen henkilö olla minulle sukua. Kyllä voi, sain kuulla! Sen lisäksi, että äiti on myös asunut täällä, sain tietää, että minulla asuu täällä sukua isän puolelta. Ehkäpä setiä ja serkkujakin. Uskomatonta. Olenkin tietämättäni jollain tavalla palannut juurilleni, mikä on itselleni tosi lohduttava ajatus ottaen huomioon, miten vaikeaa Turku oli jättää taakse. En ole missään tekemisissä isäni tai muiden sukulaisten kanssa hänen puoleltaan. Silti ajatuksissani asetun nyt elämässäni tietyllä tavalla oikeaan paikkaan. Tähän kaupunkiin, joka onkin osa omaa ja perheeni henkilökohtaista historiaa.

Voisiko olla, että oli tarkoituskin tulla tänne? Alkaa tuntua vahvasti siltä. Se on ihana tunne, vaikka koenkin edelleen olevani vähän vieras tässä kaupungissa. Mutta on hyvä, että on olemassa nyt tämä linkki Raumaan, jolla voin itseäni rauhoittaa ja hämmästyttää aina niissä hetkissä, kun Turku-ikävä iskee voimalla päälle. Tämä apteekkiepisodi kutkuttelee mukavasti, ja palaan siihen mielessäni aina uudestaan.

Tämä pieni, erikoinen sattuma oli juuri se, mitä tarvitsin aika vaikean kesän jälkeen. Alku oli nimittäin todella hankala täällä, kerron siitä myöhemmissä postauksissa lisää. Vasta nyt tuntuu siltä, että alan sopeutua. Tämä kaupunki on osa minua, vaikka minä en vielä henkisesti raumalainen olekaan. Olo on kevyt ja onnellinen.

 

– Ninni