Haaveilijan tarina

IMG_2743.JPG

Heippa! Täällä kirjoittelee Iida. 🙂

Ompas hassua. Niin vain päätin alkaa kirjoittaa blogia. ”Mistä mä muka kirjottaisin… Ei ketään kiinnosta mun elämä”, ajattelin joskus aikoinaan, kun blogin perustaminen kutkutti ensimmäistä kertaa mielessä. Niinpä hautasin ne blogihaaveet yhtä nopeasti kuin ne oli syntynytkin. Kuitenkin tässä vuosia eri blogeja seuranneena ja inspiraation kasvaessa kasvamistaan päätin nyt, että minä haluan myös!

Oon aina tykännyt kirjoittamisesta, syvällisistä pohdiskeluista ja noh, siitä haaveilusta. Mun ekaluokan todistuksessa lukee: ”Iida keskittyy tehtäviin, mutta unohtuu usein haaveilemaan…” Niin. Haaveilu on siis kuulunut mun rakkaimpiin harrastuksiin aina. 😀 Oon vain tehnyt sitä lähinnä pääni sisällä ja välillä rustaillut muistikirjaani milloin mitäkin unelmatalon pohjapiirrustuksia, bucket listejä, tulevan lapsen nimivaihtoehtoja, viiden vuoden suunnitelmia jne jne… Haluankin tehdä tästä blogista paikan, jossa voin haaveilla ja pohdiskella loputtomasti kaikkea maan ja taivaan väliltä! 😀 En ota tästä mitään paineita ja teen tätä juurikin itseäni varten ja omaksi iloksi. 🙂 Olis toki huippua, jos tänne jokunen lukija ilmaantuisi ja täällä pääsisi vaihtamaan ajatuksia aiheista ja syntyisi vastavuoroista keskustelua. 🙂 Lämpimästi tervetuloa siis seurailemaan! Sormet syyhyää kirjoittaa, joten tästä on hyvä jatkaa!

P.s. Kuva on meidän suvun mökiltä. Siinä muuten yksi asia mistä haaveilen, nimittäin ihka oma mökki! Muista haaveista lisää myöhemmin… 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *