Pahan mielen karkoitusoperaatio

Viimeisen viikon aikana on kerääntynyt ikävä kasautuma pahaa mieltä pään sisään ja nyt olen päättänyt sanoutua siitä irti. 

Ensinnäkin, on ollut monenmoisia vastoinkäymisiä liittyen byrokratiaan ja henkilökohtaiseen  taloustilanteeseen. Pankin tunnuslukulista hävisi mystisesti, vuokratakuut edellisestä kodista eivät palaudukaan minulle, työttömyyskassa toimii hitaasti ja jos mitä ylimääräistä paperityötä ollut. On kopioitu ja skannattu ja tulostettu ripakopallinen papereita. Jo pelkästään noissa on ollut minulle ikuiselle unettomalle kerrakseen ”syitä” valvoa öitäni, mutta olen sen lisäksi vielä ehtinyt murehtia presidentinvaaleja, rokkitähtien huumekuolemia ja eläintensuojelun heikkoa tolaa. Olen kiusannut itseäni katsomalla dokumentteja ilmastonmuutoksesta ja huumeidenkäytöstä ja aivan ehdottomana kliimaksina katsoin viime yönä pitkän dokumentin sairaudesta nimeltä ”Krooninen väsymysoireyhtymä”, jota en enää yhtään vähättele, enkä epäile dokkarin katsottuani. Karmeaa inhimillistä kärsimystä, jota ei lyhyin sanoin pysty kuvailla.

Huomaan olleeni vajaa viikon selkeästi ahdistuneessa tilassa, murehtien asioita, joille en kertakaikkiaan yhtään mitään voi! Pää on tuntunut raskaalta, rintaa on puristanut ja henkeä ahdistanut. On ollut kuristava tunne ja naama on vääntynyt nurjaan asentoon. Kerrakseen maailman tuskaa yhden naisen sisuksissa.

Tänään päätin, jotta nyt saa riittää! Nyt on alettava keskittyä niihin elämässä oleviin hyviin ja positiivisiin asioihin.

Olen nimittäin jostain joskus kuullut, että sitä saa, mitä tilaa. Mitä enemmän keskitän ajatukseni pahoihin asioihin, sitä enemmän niitä tuntuu vastaan tulevan. Mitä enemmän annan peloille valtaa, sitä enemmän ne kasvavat. Vastoinkäymiset kasautuvat sanotaan, mutta onko mahdollista, että ne kasautuvat siksi, että jotenkin alitajuisella tasolla me jopa odotamme niitä tuleviksi? Emme tietenkään toivo tai halua tietoisesti, mutta ikäänkuin alitajunta alkaisi tilata niitä tuleviksi, yksi toisensa perään, ketjureaktiona? Ja yhtäkkiä maailman murheetkin paisuvat päässä ja ahdistuksen paine kasvaa. 

Jos lähtisimme tälläisestä olettamuksesta, niin eikö myös toisinpäin toimiva kaava olisi mahdollinen? Keskitän kaiken energiani ja huomioni iloisiin, hyviin, positiivisiin ja kauniisiin asiohin ja ne alkavat ottaa valtaa elämässäni ja päässäni. Jos tapahtuu ikävä asia, totean yksinkertaisesti asiantilan, kysyn itseltäni mitä voin tehdä korjatakseni sen, korjaan sen minkä voin ja siirryn elämässä eteenpäin. En anna energiaani, enkä täyttä huomiotani vastoinkäymiselle, vaan heti kun on mahdollista, siirrän sen pois mielestäni. Jokaista murhetta vastaan on kymmenen kaunista asiaa ja niihin asetan täyden huomioni. Annan hyvyydelle vallan.

En ihan täysin usko itsekään teoriaan, mutta todennäköisesti sitä käytännössä kokeillessani minulla on parempi mieli, kuin jäädessäni vellomaan murehtimisen suohon. Tulee olemaan työlästä, mutta kokeilen ja kerron sitten, kantaako se hedelmää. Nyt ainakin näyttää hyvältä, kun tuli räiskyy takassa iloisesti, poika tuli koulusta kotiin punaposkisena ja höpötellen ja kohta perään saapui myös rakas ukkoni, jonka karhunhalaus sai loputkin mielipahat haihtumaan ilmaan. Fokus niihin siis.