Tilannehan voisi olla katastrofaalinen.

Tilanne on se, että minulla on päättymässä viimeisin määräaikainen työsuhteeni tämän vuoden lopussa, eikä sitä tulla uusimaan enää, johtuen muutostamme toiselle paikkakunnalle ja toiselle puolelle maata. Olen myös ollut jo kohta 2 kk sairaslomalla tuosta työsuhteesta, johtuen olkapääni rikkoutumisesta ja sairaloma tulee jatkumaan vuoden loppuun asti, koska olen leikkauspöydälle menossa ennemmin tai myöhemmin. Tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että myöhemmin, koska leikkausjonot tuntuvat olevan niin pitkät, että ehdin jo vaihtaa hiippakuntaa ennen leikkuriin pääsyä. Tässä tapauksessa ei ole kyse onneksi vertauskuvallisesta hiippakunnan vaihtamisesta, ainakaan toivoakseni, vaan ihan kirjaimellisesti työalastani johtuen, vaihdan hiippakuntaa. Olen suntio. Tai sen koulutuksen olen saanut ja sitä työtä olen viimeiset kolme ja puoli vuotta tehnyt. Olkapää-vammani on kuitenkin työperäinen ja tässä kohtaa viittaan otsikkoon: tilannehan siis voisi jostakin näkökulmasta katsoen olla totaalisen katastrofaalinen… Olemme muuttamassa vieraalle paikkakunnalle, mieheni on työtön maahanmuuttaja, työtä pitäisi kiiruusti elannon takaamiseksi löytää, mutta minulla on vamma, joka estää oman alan työssä pärjäämisen ja jonka hoito ja kuntoutus tulee kestämään useita kuukausia! Meillä on talovelka ja yksi alaikäinen lapsi. Kärsin öisin paitsi unettomuudesta, myös leposärystä olkapäässä. Eli, tämä on skenario yhdeltä kantilta katsottuna. Vaan antakaapas kun käännän kuvion toiselle kantille…

Olemme vihdoinkin toteuttaneet unelmamme ja ostaneet kauniin ja hyväkuntoisen omakotitalon keskeltä upeaa peltomaisemaa, maaseudulta, rauhalliselta paikalta. On oletettavissa, että tuolla seudulla terveyspalvelut ja paikallinen aluesairaala toimii paremmin, kuin nykyisellä asuinseudulla, joten onkin ehkä onnenpotku, että pääsen olkapääni kanssa toiseen toimivampaan sairaanhoitopiiriin. Mieheni on suomenkielen kurssilla, on varustettu pitkällä työkokemuksella, on aivan loistotyyppi, omaa laajan kielitaidon, josta tulee olemaan hyötyä työnhaussa juuri sillä seudulla mihin muutamme ja kunhan hän pääsee tekemään itsensä tykö, niin töitäkin löytyy varmasti, niin hyvälle miehelle! Minulla puolestani on nyt ensiluokkaisen loistava tilaisuus todella punnita ja miettiä mitä haluan tehdä seuraavaksi! Olkapäävamma onkin ehkä minulle konkreettinen pysäytys korkeammalta taholta. Se pakottaa pysähtymään ja miettimään mihin suunnata seuraavaksi. Suntion töitäkin haluaisin tehdä ja niitä onkin jonkinverran tiedossa jo, mutta mutta…fakta on se, että suntion ja seurakunnan vahtimestarin työ on fyysisesti vaativaa ja paikoin jopa rankkaa. Moni ei uskoisi, mutta lähes kaikilla kollegoillani viimeisten vuosien aikana on ollut jonkinasteisia tuki-ja liikuntaelinvaivoja. Työhön sisältyy paljon raskaitten tavaroitten nostelua ja siivoamista ja pihatöitä. Onko se todella sitä työtä, mihin minun resurssini riittävät? Nyt otankin siis tämän elämänmuutoksen mukanaan tuoman tilanteen vastaan mahdollisuutena johonkin uuteen ja minulle sopivampaan tehtävään työelämässä, enkä tee tästä elämääni mitään hallitsematonta katastrofia.  Tämä kaikki on portti uuteen, eikä mikään umpikuja. Minä en enää minun elämän historiallani usko lainkaan umpikujiin. Umpikujia ei ole olemassakaan, on vaan muutoksia, jotka tuovat eteen uusia polkuja!