Elämyksiä laukkaradalla
Kerron tapahtumasta, joka luultavasti näin tässä kerrottuna ei ole kovinkaan merkityksellisen kuuloinen asia, mutta joka merkitsi minulle niin paljon elämyksenä, etten sitä koskaan tule unohtamaan.
Menin kämppikseni kanssa eräänä torstaina, ensimmäisellä viikolla täällä, töitten jälkeen täysin puhkiväsyneenä pubiin syömään ja nauttimaan pari pinttiä verratonta Guinnessia. Koskapa oli iltapäivä ja pubissa vain kolme asiakasta meidän lisäksemme, heittäydyimme juttusille baarimikon ja erään arvokkaasti ikääntyneen herrasmiehen kanssa. Televisiosta tuli hevosurheilua ja aloimme puhua hevosista ja vertailla suomalaisia perinteisiä raveja Irlannin laukkaratsastuskisoihin. Pientä kieliongelmaa esiintyi, kun koitin kuvailla kärryillä ajamista, mutta asia selkeni kyllä, kas otin kädet ja koko kehonkielen avuksi. Pian tämä pappa tiesikin kertoa, että juuri samaisena iltana olisi laukkakisat tässä kaupungissa. Kisat järjestetään vain kerran kuukaudessa, joten tilanne oli kokolailla ”only chance ever”. Olimme jo tilaamassa taksia, kun pappa viittoi minua astumaan syrjempään ja näytti Tote-lehdestä (kyllä, täällä se on TotE, Suomessa TotO) sormellaan erään hevosen nimeä: ”Jazzy Toes, my dear, put bet on Jazzy Toes!”
Eikä muuta kuin taksi alle ja laukkaradalle. Paikka oli upea supervihreä keidas kukkulan alangossa. Musiikki soi ja kuulutukset kaikuivat. Ihmiset olivat hyväntuulisen jännittyneitä ja digitaalisten vedonlyöntitaulujen edustoilla oli jonoja. Asetuin summanmutikassa jonon hännille ja ensimmäistä kertaa (saattaa olla myös viimeinen) eläissäni löin vetoa hevosesta. Panos oli kova kolme euroa ja sen kunniaksi hihkuimme ääneen ja asettauduimme aidan viereen jännittämään. Meno oli hurjaa, kavioitten töminä oli musiikkia korville, joskin Suomen raveihin verrattuna hillitympää johtuen nurmikkopohjasta. Seurasin silmä kovana missä Jazzy Toes laukkaa ja loppua kohti aloin pomppia paikallani ja repiä kaveria kädestä. ”Ei oo todellista, se oikeesti voittaa!!!” karjuin suomeksi ja minulle hymyiltiin ympärillä.
Niin siinä vain kävi, että Pubissa tapaamani papan ansiosta minusta tuli kokonaiset 22,50€ rikkaampi nainen! Hevonen voitti kirkkaasti ja minä olin pyörtyä riemusta! Kun olin lunastamassa voittoani, muuan nuorempi herra tuli tunnustamaan lyöneensä vetoa samasta hevosesta pelkästään sen takia, että oli kuullut minun vedonlyöntini ja oli saanut vaikutelman, että olen niin varma voitosta, että hänkin päätti tarttua samaan vetoon. ”Varma” olkoon toinen nimeni tästä lähtien! Mies oli kovin kiitollinen ja halusi siitä hyvästä tarjota meille kyydin mihin ikinä haluamme mennä. Ymmärsin, että hän oli panostanut huomattavasti enemmän kuin kolme euroa, joten voittokin oli sen mukainen. Saimme kyydin ja määränpäänä tietysti sama pub, josta olin vinkin saanut. Halusin henkilökohtaisesti kiittää herrasmies-papparaista ja tarjota hänelle oluen. Jälleennäkeminen kuitenkin tapahtui vasta viikon päästä, mutta oli sitäkin riemukkaampi. Kyllä siinä käteltiin riuskasti ja minun täytyi tietenkin ottaa hänestä valokuva muistoksi.
Koko tämän yli kuukauden ajan olen seurannut laukkakisoja netistä ja telkkarista, mutten missään ole enää nähnyt nimeä Jazzy Toes. Melkein kuin kaikki olisi ollut unta. Rahat sijoitin vakosamettirotsiin, jota tulen varjelemaan loppuikäni aarteena. Kaikkea hyvää toivon ”Jatsivarpaille” ja tuolle charmikkaalle papalle.