Nukkuva ihminen
Olen muuttunut nainen. Viikon sisällä olen muuttunut invalidisoivasta kroonisesta unettomuudesta kärsivästä naisesta, sikeästi ja makeasti ja levollisesti nukkuvaksi naiseksi. Ai mitenkö tämä tapahtui….? Lopulta helposti. Minäpä kerron.
Olen siis käytännöllisesti katsoen valvonut 13 vuotta. Unettomuus alkoi odottaessani kuopustani. Elämäntilanne oli karmea. Kävi selväksi, että tulen olemaan yksinhuoltaja, sairastuin masennukseen, esikoisellani alettiin epäillä tarkkaavaisuushäiriötä ja olin taloudellisesti todella ahtaalla. Raskausviikolla 24 jouduin äkillisen verenvuodon takia sairaalaan Helsinkiin asti. Esikoinen jäi isälleen.
Makasin Naistenklinikalla kuukauden, vointini heikkeni koko ajan ilman selvää syytä, kunnes kuopus syntyi raskausviikolla 28, eli kolme kuukautta etuajassa. Hän joutui viettää elämänsä ensimmäiset 3 kuukautta sairaalassa. Kiitos Lastenklinkalle, hän selvisi hengissä, eikä hänelle jäänyt vammoja keskosuudesta. Pääsimme aloittamaan kotielämän, mutta se ei ollutkaan ihan helppoa. Meidän tuli elää kolmen tunnin välein tapahtuvan ruokinnan rytmissä, 24/7, 3 kuukautta. Joka kolmen tunnin välein minun oli saatava uppoamaan poikaan tietty millilitramäärä maitoa tai muuten olisi edessä paluu sairaalaan. Painon oli noustava tietty grammamäärä viikossa, ei vähempää, mutta ei myöskään enempää.
Tuossa kohtaa alkoivat minun aivoni ohjelmoitua siihen rytmiin, että kolmen tunnin välein vähintään herään, oli mikä aika vuorokaudesta tahansa. Loppukesästä pääsimme muuttamaan kivaan ja viihtyisään rivitalokotiimme ja ajattelin, että nyt helpottaa, vaan ei, seuraavaksi oli vuorossa vatsavaivat ja sitä mytöten yöt läpeensä jatkunut konsertti, joka piti hereillä seuraavaan kevääseen asti, vain jatkuakseen korvatulehduskierteellä.
Poika kuitenkin tokeni, hänen elämänsä laatu koheni putkitettujen korvien ja vatsalääkkeiden ansiosta, mutta minä olin jo siinä vaiheessa, vuoden valvottuani, unohtanut kokonaan miten nukutaan. Minulle oli jostain muodostonut sellainen käsitys, että ihminen pärjää 3:n tunnin yöunilla. Että sama ihminen, joka oli aina tarvinnut 8h unta, muka yhtäkkiä pärjäisikin 3h:lla.
Elämäntilanne oli edelleen henkisesti kuormittava, isompi lapsi sai ADHD-diagnoosin, koiramme kuoli sairastettuaan pitkään ja minä jouduin taloudellisen pakon edessä palaamaan työelämään. Työelämä oli hajottavaa, koska yhden kokopäivätyön sijasta minulla oli kaksi osa-aikatyötä. Koitin revetä molempiin töihin ja pitää langat käsissäni, mutta lopulta alle kahdessa vuodessa paloin loppuun todella rajusti. Minulta meni kirjaimellisesti jalat alta. Kun pää ei suostunut antamaan periksi, niin fysiikka puuttui peliin ja kroppa sanoi itsensä irti. Sairaalassa oltiin taas. En ollut tässä vaiheessa siis nukkunut kolmeen vuoteen. Makasin viikon tiputuksessa ja minulla todettiin klassinen burnout.
Sairaalasta päästyäni hakeuduin itse psykiatrisen hoitajan pakeille ja kohta pian sain taas keskivaikean masennuksen diagnoosin ja siihen lääkityksen. Aloin popsia tässä vaiheessa myös unilääkkeitä, joista tulikin sitten paras ystäväni seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Alkoi pitkä ja hidas toipuminen, olin 9 kuukautta sairaslomalla. Ensin piti opetella kävelemään ja syömään uudestaan. Jalat eivät kantaneet kunnolla, olin luuta ja nahkaa. Nukkuminen oli lääkkeiden varassa.
Pikkuhiljaa aloin kuitenkin toipua. Elämäntilanne helpottui, lapset kasvoivat ja olin heistä valtavan ylpeä, elämä alkoi tasaantua ja hankimme uuden koiran. Palasin töihin aikanaan ja kaikki oli periaatteessa ihan jees, mutta minulla ei ollut hajuakaan, miten nukutaan! Teoriassa toki tiesin, miten se tapahtuu, mutta käytännön tasolla se ei vaan toteutunut.
Alkoi vuosia jatkunut epätoivoinen erilaisten hoitomuotojen kokeilu. Elin kyllä elämääni eteenpäin, minut todettiin psyykkisesti ja fyysisesti terveeksi, opiskelin jopa uuden ammatin, elin ns. täyttä elämää, mutta univajeen takia koko ajan pienessä usvassa. Muisti pätki, mielialat heilahteli sen mukaan kuinka paha oli vajaus unessa, oli koko ajan sellainen olo, kuin olisin ollut joko pienessä hiprakassa tai krapulassa. Univajausta verrataan usein liikenneturvallisuuden kannalta samaan olotilaan, kuin olisi juopuneena ratissa ja allekirjoitan tuon täysin! Melkoisen sekavaa on ajoittain ollut.
Olen kokeillut varmaan kymmeniä eri hoitoja, neuvoja, kikkoja, lääkkeitä, lisäravinteita, you name it, I`ve tried it! Jostain oli apua hetkellisesti, jostain ei yhtään, joku pahensi asiaa, mutta mikään ei korjannut nukkumista, koska jutun juju oli kateissa. Villakoiran ydin meni piiloon. Miksi minä valvoin?
Vuosien varrella olen oppinut kuuntelemaan itseäni, viisastunut salaa. Mitä minä tarvitsen? Mikä on minulle hyväksi? Mihin suuntaan vien elämääni, jotta se olisi minulle hyväksi? Ensimmäinen oivallus oli elämän hidastaminen. Toinen oli kaiken ylimääräisen aktiviteetin karsiminen. Kolmas oli sinuiksi tuleminen oman sisäisen vaiston kanssa. Neljäs oli pelottavin, mutta palkitsevin, eli heittäytyminen siihen luottamukseen, että kaikki menee juuri niinkuin on tarkoitettu minulle parhaaksi.
Nämä oivallukset kypsyttivät minut tähän pisteeseen jossa olen nyt. Olin henkisesti valmis, tadaaa….tähän kohtaan sopisi se rumpujen pärinä…. Olin valmis kokeilemaan hypnoosia hoidoksi unettomuuteen. Jotain naksahti kohdilleen. En ole ihan varma vielä, mitä se tarkalleen ottaen oli, mutta ainakin kohtaloa siinä mielessä, että löysin juuri nyt sellaisen hypnoosihoitajan, täällä uudella paikkakunnalla, joka herätti luottamukseni ja sai minut tuntemaan oloni niin turvalliseksi, jotta uskalsin moista kokeilla. Ehkä ajoitus oli oikea juuri nyt, ehkä en olisi ollut tähän valmis vielä viime vuonna. Joka tapauksessa, jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen alkoi aivojen uudelleen ohjelmointi toimia. Yhteispelillä se sujui. Hypnoosihoitaja johdatti minut ennen kokemattoman syvään rentoutukseen, jossa tilassa hän pystyi antaa suoraan alitajunnalle ohjeita, miten nukutaan taas. Sanoma meni niin sanotusti suoraan jakeluun. Sinne jästipään syvimpään kolkkaan. Minä aloin muuttua… Valveilla ollessani annan itselleni lisää vahvistavia suggestioita, jotka entisestään voimistavat hypnoosihoidon vaikutusta. Yksin en olisi siihen kyennyt.
Minä olen nukkuva ihminen. Minä rakastan nukkumista. Nukkuminen on minulle helppoa, luonnollista ja nautinnollista. Minä nukun syvää, elvyttävää ja virkistävää unta joka yö. Minä olen häiriintymättä ulkoisista tekijöistä. Minä osaan nukkua!
Ai että sentään, ihmisen aivot ovat huikea kapistus ja onneksi ne oppivat aina uutta. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia oikomaan vääriä kytkentöjä. Joskus ratkaisu on paljon yksinkertaisempi, kuin luulemmekaan. Kunhan kuuntelet itseäsi tarpeeksi tarkasti. Hyviä unia meille kaikille!