Olin eilen illalla teatterissa ystäväni kanssa, jonka olen oikeastaan tuntenut vasta kolme vuotta, mutta jonka kanssa jutteleminen on alusta asti tuntunut siltä, kuin olisin tuntenut hänet aina. Tapasimme hyvissä ajoin ennen näytöksen alkua, jotta ehdimme vaihtaa kuulumisia kunnolla naamatusten, viimeistä kertaa… Tuntui yhtä aikaa älyttömän mukavalta ja toisaalta niin haikealta tavata. Juttelimme työasioista, rooleista teatterissa, lasten asioista ja perhesuhteista. Kerroin miten tärkeää minulle on, että saan tulevaisuudessa asua lähellä omia sukulaisiani. Että voin vihdoin viettää aikaa kummilasteni kanssa, piipahtaa ohimennen isäni ja äitipuoleni luokse kahville ja pyytää äitiä opettamaan puutarhanhoitoa. Olen elänyt neljännesvuosisadan heistä kaukana, kaivannut perheyhteisöä ja turvaverkkoa ja nyt saan elää heidän ympäröimänään vihdoinkin. Ystäväni ymmärsi täysin minua ja heitti myös ilmaan pointin, että ehkäpä siellä on joku muukin juttu mikä minua vetää takaisin? Nii-in, olen sitä miettinyt ja kyllä varmaan se maisema ja se kulttuuri myös vetää takaisin. Olen juuriltani etelä-pohjalainen nainen ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tuntuu, että vain pohjalaisella peltoaukealla, lakeudella, pystyn hengittää täysin vapaasti. Minulla on ollut koko aikuisikäni viha-rakkaussuhde pohjalaisuuteen. Toisaalta ihailen sitä sitkeyttä, juurevuutta ja periksiantamattomuutta, jolla pohjalainen luonteenlaatu on varustettu ja toisaalta olen tuntenut myötähäpeää sen mielestäni sivistymättömän uhoamisen ja pakonomaisen aina oikeassa olemisen tarpeen takia, joka joitakin tuntuu vaivaavan. Varsinkin nuorilla miehillä tämä tuntuu kumpuavan huonosta itsetunnosta ja on purkautunut aggressiivisuutena ja holtittomuutena jo ammoisista Härmän häjyistä lähtien. Ehkä se asenne on peritynyt sukupolvelta toiselle jossain määrin, aina näihin päiviin asti. Onneksi on periytynyt myös paljon hyvää, suorasukaisuus, jota täällä Kymenlaaksossa ei arvosteta juurikaan, rehellisyys, tekemisen meininki ja usko siihen että asiat järjestyy aina, kun pannaan järjestymään! Ei venkoilla, eikä kierrellä ja kaarrella, vaan mennään suoraan asiaan! Sanotaan asiat niinku ne on! 

Teatteriesitys oli myös hyvä, joskin ehkä aavistuksen verran pitkitetty, mutta oli niin ilahduttavaa seurata, miten vanha ystäväni pääroolissaan teki jälleen loistavan työn ja antoi ajattelemisen aihetta tähänkin päivään. Vielä kotiin ajellessa puhuimme siitä, että kenties minullekin vielä joskus tarjoutuu uusia tilaisuuksia päästä mukaan harrastajateatteriin, kun nyt täällä sanon jäähyväiset sillekin puolelle elämässäni. Joka tapauksessa minun on palattava vierailulle tänne Kymenlaaksoon ainakin siksi, että pääsen katsomaan ystävieni uusia projekteja, Kuusankosken teatteriin, Anjalankoksen teatteriin ja Jokiteatteriin. Olen saanut upeita persoonia ystävikseni niistä porukoista, enkä halua heitä kokonaan hyvästellä.