En ole kirjoittanut viikkokausiin sanaakaan ja siihen on yksi syy. Sen nimi on kaaos. Kaaos on ensinnäkin talossamme. On ollut jo kohta 2 kuukautta, eikä ratkaisua näy, tilanteesta vastuussa olevan osapuolen vältellessä viimeiseen asti vastuunsa ottamista. Nähkääs talossamme paljastui ns. piilovirhe, kuten Maakaaren luku 2. tietää kertoa. Laki on yksiselitteisesti meidän puolellamme, mutta tämän piilovirheen takia olohuoneen katon alkuperäiset upeat panelit ovat pilalla, kylpyhuone on kuin pommin jäljiltä ja me tunnemme olomme hieman huijatuiksi… Mutta en halua nyt juuttua tämän kaiken aiheuttamaan katkeruuteen, enkä mene yksityiskohtiin, vaan ihmettelen tänään, mistä saisin lisää kaaoksen sietokykyä? 

Kaaos talossa lisää kaaoksen tunnetta päässä. Se puolestaan ilmenee seuraavina oireina: on vaikea keskittyä mihinkään, epämääräinen ahdistus puristaa rintaa, ihanat uneni ovat vaihtuneet painajaisiin ja öiseen murehtimiseen. Päivisin väsyttää ja tympäisee, eikä luovuudesta ole tietoakaan. En saa aikaiseksi mitään ja kaikki tuntuu turhalta, niin kauan kuin korjausremonttia ei saada etenemään. Mikä siis neuvoksi? 

Olen kokeillut seuraavia konsteja: Kävelen hervottoman pitkiä lenkkejä koiravanhuksemme kanssa, pitkin kuraisia, kelirikkoisia kyläteitämme. Juon litratolkulla belgialaista kahvia. Kyläilemme ystävien luona ja piipahadamme leffassa tai teatterissa, kulttuuri piristää ja avartaa mieltä. Avarakatseisuus puolestaan auttaa valuttamaan katkeruuden sappea pois sielusta ja laimentaa kiukun. 

Alan asettua ns. asioiden yläpuolelle. Asetan tilanteemme toisenlaisiin mittasuhteisiin. Huomaan, että miljoonilla ihmisillä on asiat huomattavasti heikommalla tolalla kuin meillä. Alan nähdä tilanteessa mahdollisuuden oppia uutta ja tehdä uusia havaintoja ihmisluonnon moninaisista tavoista reagoida näihin eri tilanteisiin. Tai ainakin oppia kattopaneloinnista ja putkirikoista. Kuinka vain… 

Nämä pohdinnot ja toimenpiteet ovat auttaneet, mutta vielä mietin, mistä saada lisää sietokykyä murehtimisen sijaan? Olis upeaa kyetä heittäytymään totaaliseen hälläväliä-olotilaan! Se tulee mikä on tullakseen, ollaan kuin lastut lainehilla ja elopellossa! Vaan kun ei pysty! 

On tosin hetkiä, kun tavoitan tämän fiiliksen…ne ovat ohikiitäviä sekunteja, mutta silti tavoitan niissä sen tunteen, kun en kertakaikkiaan välitä mistään mitään. Olen muutaman sekunnin ajan onnellinen ja totaalisen välinpitämätön kaikesta. Ah, mikä autuas olotila! Koitan pitää niistä kiinni ja kun ne häviävät, niin yritän painaa ne mieleeni ja ruokkia sydäntäni niillä tunnemuistoilla. Kuka tietää, ehkä sitä tunnetilaa voi tällä tavoin treenata ja se alkaa vahvistua säännöllisen treenaamisen kautta. Kuin lihas, joka on surkastunut ja unohduksissa. Ehkä voin treenata jotain flowlihasta aivoissa? Kuka tietää, minusta tulee vielä onnellinen vanhus! Siitä olen joka tapauksessa vakuuttunut, että hälläväliä-asenteen treenaamiseen käytetty aika on hyödyllisempää terveydelleni, kuin murehtimiseen käytetty aika. Eikä ota jos ei annakaan. Jatkan siis harjoituksia. 

Nyt tuon verran tekstiä suollettuani huomaan myös, että luovuus heräilee, kun sen herättää, vaikka puoliväkisin. Alan saada sisustusideoita ja nähdä ulkona luonnossa kauneutta siellä, missä vielä eilen oli kuraa ja mutavelliä. Huomaan valon ja varjon leikin ja hitaasti kasvavat värit. Tunnen  lämmön ja tuoksut ja annan mielikuvituksen lähteä lentoon. Niin kuin nuo kurjet viereisellä pellolla. 

Oikein luovaa ja huoletonta päivää teillekin lukijat!