Ajattelin pienenä, että 25-vuotiaana olen sellainen. Pitkät täydelliset, vähän lainehtivat tuulen mukana kauniisti heiluvat hiukset, aikuisen ihmisen beige tai musta villakangastakki, siihen sopiva aikuisen ihmisen käsilaukku ja siihen sopivat nahkakengät. Kaunis valkoinen hammasrivistö, ihoni hehkuisi kuin Garnierin mainoksissa ja askeleeni olisivat varmoja ja tasaisia. Jokainen mies olisi sulaa vahaa, ennenkuin ehtisin suuni avata. Sellainen, klassisen kaunis nainen.

Instagramini olisi hillityn värinen, seiniäni koristaisivat Live,Love, Laugh taulut, ruokavalioni olisi terveellinen ja tasapainoinen. Jos ostaisin karkkipussin, säilyisi se kaapissa pahan päivän varalle. En möläyttelisi suustani vahingossa vääriä sanoja todella väärinä hetkinä, enkä paljastaisi itsestäni kaikkea ensitapaamisella.

Mä kuvittelin, että niillä on kaikki koossa. Sellaisilla hoikilla ja olemukseltaan keveillä. Niillä on suuret silmät pitkine ripsineen, eivätkä ne koskaan kompuroi liikkeissään tai sanoissaan.Ne ja niiden täydelliset elämät kaikkine pienine hienouksineen. Niin itsevarmoina ne kulkevat, kuin omistaisivat maailman, pitkiä harppauksia pitkillä säärillä ja kaikkien tuntemattomien katseet heihin liimattu. Se kaikki näyttää niin helpolta, niin vaivattomalta.

Sen sijaan. Hiukseni hamppuiset kuin hattara, juurikasvuni pidempi kuin värjätty hiukseni, takkini loistaa värikkäänä mustatakkisen kansan keskellä, tyylikkään merkkilaukun tilalla roikkuu resuinen kangaskassi joka on nähnyt aivan liian monet puistokaljat. Reikäisissä Converseissani kompastelen askeleissani ja sanoissani. Minulle tarjotaan yösija mutta ei aamupalaa.

Mulla on harvoin mikään koossa. Mä en ole sellainen hoikka, kevyt ja hentoinen, en se jonka voisi sujauttaa taskuunsa ja viedä kotiin. Mun silmäni on alati hämmästyksestä selällään, ja joskus katson mietteissäni tyhjyyteen pieniä ikuisuuksia. Olen kömpelö sanan kaikissa merkityksissä, ja aivan todella. En edes sellainen suloisen hauras ja aavistuksen hutera bambi, vaan rehellisen kömpelö, tavarat ja lauseet tipahtelevat kaiken aikaa tahtomattani. Mulla ei ole mistään mitään otetta, vähiten elämästä.

Ne on ne klassisen kauniit tytöt, jotka eivät sekoile baari-iltana jos kenenkin kanssa, eivät palaa sunnuntaisin Glitter-mekoissaan ja edellisillan hieman liian tummassa silmämeikissään kotiin lauantai-illan seikkailuilta, eivätkä ainakaan syö kahta pakastepitsaa yhden viikon aikana. Ne eivät koristele seiniään oudoilla kuvilla ja tauluilla, eivätkä syö jäätelöä suoraan paketista. Heillä ei ole jalat ja sydän täynnä mustelmia, eikä heidän täydellistä elämäänsä voi isompikaan vastoinkäyminen horjuttaa

Ne hoikat ja olemukseltaan keveät, ne ei ole niitä jotka laskee liukurilla Tuomiokirkon portaita keskellä tammikuista yötä. Ne eivät naura kovaan ääneen, eivätkä tanssi päättömästi, revitellen, huutaen musiikin mukana. Ne eivät menetä neitsyyttään auton takapenkillä, eivät halaa tuntemattomia tai liftaa, harvoin juovat aivan liikaa. Niille lavatanssit on mahdoton ajatus ja viikon matka läpi itäisen Suomen lähinnä naurettava idea. Ne eivät tee lumienkeleitä keskelle kaupunkia, eivätkä juokse pitkin Helsingin katuja huutaen ja nauraen, eivät käy spontaanisti alastonuinnilla kesäöisin.Ne eivät tee virheitä, itke, huuda, kompuroi, kaatuile, romahda tai rikkoudu. Minä sen sijaan, minä teen kaikkea tuota. Ja tavallaan, en voisi olla onnellisempi.

Ylpein terveisin,

levoton ja kaoottinen

Me ollaan vahvoja, itsenäisiä, voimakkaita, hauraita, hölmöjä, simppeleitä ja monimutkaisia.

Me tehdään outoja valintoja, kävellään kaduilla kuin Lontoon muotiviikoilla tai kuin Alepaan sunnuntai aamuna selkä kyyryssä ihmisten katseita peläten.
Meillä kasvaa pelkoja, karvoja, finnejä, rohkeita ajatuksia, rakkauksia niitä oikeita ja vääriä ihmisiä kohtaan.
Me ollaan pitkiä, lyhyitä, pieniä, isoja, sopusuhtaisia, niitä joiden keho on vain heitä itseään varten.
Me käytetään lyhyitä mekkoja, housupukuja, helvetti vaikka pelkkiä alusvaatteita, emmekä kaipaa muiden kommentteja tai hyväksyntää ulkonäöllemme.
Me ollaan kovaäänisiä, hiljaisia, rääväsuita, maltillisia ja arvokkaita.

Me hyppäämme niin monen sänkyyn kuin itse haluamme, ilman että se määrittelee meitä halvaksi tai helpoksi. Meillä on täysi lupa kieltäytyä kaikesta mikä ei meistä tunnu hyvältä, meidän ei tarkoittaa ei, missä tahansa tilanteessa, mistä tahansa lähtökohdasta.

Me ollaan kyllästytty kourimisiin, huuteluihin, vieraiden miesten sopimattomiin katseisiin ja naisten välisiin huoritteluihin. Niin helvetin kyllästytty tytöttelyyn, vähättelyyn ja siihen ikuiseen kahdeksaankymmeneen senttiin.
Me ollaan kaikkea mitä itse haluamme olla. Pelkästään se minkä sukuelimen kanssa olemme sattuneet syntymään, ei määritä sitä millaisia olemme .

Tääkin on meidän kaikkien päivä.