Kyllä mä tajuan kun tuun siihen ikään

Me ollaan ne samat, jotka juoksi hangessa poliiseja pakoon kultalonkerot laukussa. Käytiin puskakusella keskellä kaupunkia ja matkustettiin mopoautolla kuusistaan. Me luultiin olevamme rakastuneita, mutta aina vääriin ihmisiin. Vanhemmille me kiukuteltiin ja valehdeltiin, esitettiin aina vähän parempia kuin oikeasti oltiinkaan. Ei me vieläkään jakseta odottaa vessaan asti, herätään vääristä paikoista sunnuntai aamuisin ja tehdään päätöksiä, joita kadutaan jo seuraavana päivänä. Ripustaudutaan ihmisiin joihin ei todellakaan pitäisi, ja kuvitellaan, että jossain on joku maaginen rakkaus joka yhtäkkiä muka muuttaisi kaiken. Vanhemmille esitetään edelleen, että pakka on täysin kasassa, ja jos ne ei usko niin sitten kiukutellaan kuin ennen vanhaan.

Ero on siinä että nyt me leikitään aikuisia.

Käydään kaupassa, töissä, korkeakouluissa, ajetaan autoilla ja vahditaan sisarusten lapsia. Ostetaan pölypusseja ja googlataan miten uuni pestään. Näytetään kaikille, että tämmöistä tasapainoista elämää minä elän. Käytetään aikuisten vaatteita ja kuvitellaan, että ne tekisi meistä aikuisia. Silti me ollaan vieläkin niitä hukassa olevia teinejä, joilla ei ole mitään suuntaa, eikä ymmärrystä siitä mikä olisi oikea tapa elää.  Kaikki vaan esittää, että elämä on hallussa vaikka todellisuudessa kukaan ei edes tiedä mitä se tarkottaa.

Kun ne sano, että tajuan kun tulen itse tähän ikään, alan ymmärtää, että ne tarkoitti, ettei oikeasti olekaan mitään tajuttavaa.

Terkuin,

meistä se levottomampi