Sama se, oli ne sitten kolmet tai kolmettoista

Sama kai se jossain vaiheessa on.

Että saako kolmet vai kolmettoista pakit. Sitten voi vaan jatkaa elämäänsä, siirtyä taas seuraavaan. Olla huoletta ja huoleton, ja joskus jopa huolimaton. Hymyillä ja nauraa kuin ennenkin, sillä eihän se tunnu missään. Kaloja riittää tässä meressä, kun vaan pitää silmät auki. Kohta löytyy seuraava kohde, se jolle voi sitten kertoa taas itsestään ja elämästään. Ja voi yrittää saada siitä toisesta samoja asioita irti. Sitten siitä voi taas innostua, vähän jo puhua muillekin. Että voi miten kiva ihminen.

Ja se seuraava voi sitten taas jättää vastaamatta. Kadota maan pinnalta, niin kertakaikkisesti. Sitten voi taas nukkua liian vähän ja juoda liikaa viiniä, ja kysyä ystävältä kuinka tässä kannattaisi toimia, pitäisikö vaan antaa olla. Ja kun se kannustaa juuri niihin päätöksiin, jotka siinä hetkessä ovat vääriä. Sitä laittaa viestiä perään uudestaan ja uudestaan, ja seuraavina päivinä vielä uusia, toisenlaisia. Toivoo että ne paikkaisivat jotain.

Ei painetta. Olin väsynyt. Liikaa viiniä. En mä normaalisti. Kunhan nyt vaan.

Ja siitä seuraavasta ei kuulu siltikään. Radiohiljaisuus on täydellinen. Mutta ei kai siinä, kun seuraavaa kohti vaan. Siskokin on jo tämän ikäisenä odottanut ensimmäistään, toisella ollut vakipaikka töissä jo pitkään. Ja tässä minä, kakskyt jotain vee, vielä etsin sitä suurta rakkautta. Kun lapsetkin kysyy tädiltään, milloin sinä saat lapsia. En koskaan, tekee mieli sanoa, niitä kun ei yksin tehdä.

Sama kai se jossain vaiheessa on. Että saako kolmet vai kolmettoista pakit. Yhtä paskalta se tuntuu edelleen.