Punaviinin henkäys

Kai rakastuminen ei ole pelkkää kohtaloa, vaan se voi olla myös valinta.

Kehuin erään vanhan tutun poskipäitä ja kujeilevaa katsetta. Olin hengittänyt tuota tainnuttavaa punaviiniä. Kerran hän vain katosi elämästäni. Viime keväänä laittoi tekstiviestin ja oli poissa. Se pirulainen. Nyt siinä hymyilin hänelle. Lausuin pehmeitä sanoja saadakseni hänet olemaan kerrankin minun. Hän käsinkosketeltavasti oli tullut takaisin.

 

 

Varoittamatta vierelleni istahti tuntematon.

Ja varoittamatta hylkäsin vanhan tutun. Minä pirulainen käänsin selkäni hänelle katsellakseni noita kirkkaita silmiä. Tuntematon tuli lähemmäksi illan aikana. Rupesin jo rakastamaan hänen lauseita, partaa ja läsnäoloa. Pidin hänet tähän aamuun asti. Aamu kääntyi jo harmaaseen iltapäivään, mutta minä olin yhtä valoa.

Suudelma otsalle, ovi menee kiinni ja hän on nyt poissa. Puhelimessaan numeroni.

Kirjoitan miehistä, joita en voi saada.

Ja miehistä, jotka olisin voinut saada, mutta joita en juuri siksi halunnut.