Ensimmäinen puku.

Kun avasin paketin ja asetin puvun nuken päälle tuli jotenkin aavemaisen haikea olo.Jonkun onnellisimmista päivistä kertova puku oli siinä silmieni edessä ja minä revin sen auki. Toki kauniisti ja arvokkaasti mutta purkaen silti jokaisen sauman.

Kyselin ompeluryhmästäni  (kiitos savan ihanat naiset) neuvoja koon ja mallien suhteen ja sain hyviä käytännön neuvoja. Keskustelimme myös itse asiasta, kun pieni syntyy kuolleena tai menehtyy pian syntymän jälkeen.

Aihe on niin kovin arka ja kipeä.Siihen liittyy niin paljon sellaisia asioita mitä ei ole itse tullut koskaan edes ajatelleeksi.Mitä tapahtuu kun pieni syntyy ennen maagista viikkoa 22. Entä sen jälkeen. Miten eri sairaaloissa toimitaan jne.

En ala tässä purkamaan asiaa ihan näin perinpohjaisesti, ihan siksi ettei minulla ole omakohtaista kokemusta enkä halua jaaritella asiasta mistä en oikeasti tiedä tarpeeksi.

Keskityn nyt tekemään purkamaan ja ompelemaan uudestaan ja toivon että näistä puvuista ja liinoista on edes hitusen lohtua niille vanhemmille jotka joutuvat käymään läpi tämän musertavan tapahtuman.

No, sain neuvoksi että pieniä pukuja ja 60x60cm kokoisia liinoja, koska pienille on vaikea pukea mitään asua.

Tänään sitten aloitin ensimmäsen puvun purkamisen.Se puku on huolella valittu, sovitettu ja rakkaudella laitettu roikkumaan.Varottu ettei likaannu.

Hääpäivänä puettu ja ihailtu peilin ääressä kauniita kirjailuita.Morsiamen äiti ja ystävät ovat varmasti itkeneet kun ovat nähneet kauniin morsiamen kauniissa puvussaan.Mielessä kävi moneen otteeseen kuinka se puku on ollut tanssin pyörteissä, kuullut iloista naurua ja puheensorinaa. Se päällä on seisottu todennäköisesti papin edessä, on halattu ja itketty onnesta ja ilosta.On leikattu kakku, tansittu valssi ja kenties vähän muutakin.Se päivä jona pukua on pidetty on ollut täynnä onnea ja iloa ja rakkautta. Sitten se on riisuttu ja laitettu pukupussiin ja lopulta sen omistaja on nähnyt tämän projektin.Löytänyt facebookista sivun ja listan ilmoittautuneista ompelijoista ja nyt puku oli edessäni.

Ajatukset ovat väistämättä luisuneet siihen mitä varten puran puvut ja ompelen uudestaan.Nöyrin mielin otan vastaan sen tehtävän mihin olen lupautunut.

Nuorin tyttäreni syntyi 2 viikkoa ennen laskettua aikaa.Hän oli ihan kunnollisen kokoinen vaan oli hörpännyt lapsivettä tullessaan.10 minuuttia syntymän jälkeen hänet otettiin rinnaltani ja kiidätettiin lastenosastolle.Me, äiti ja isä, jäimme yksin synnytyssaliin.Olimme yksin, vailla mitään tietoa reilut 2 tuntia. Lopulta kaikki kävi hyvin ja saimme tyttären kotiin juuri ennen uutta vuotta.

Sen reilun 2 tunnin aikana kävimme läpi kauhun ,enkä voi kuvitellakaan toisenlaista lopputulosta.Me saimme kauniin ,pullean vauvan kotiimme.

Moni kokee sen kauhun joka ei lopukaan ja heitä varten haluan edes hitusen lohtua ja siksi , välillä itkien, puran ja ompelen uudelleen.Haluan antaa pienen palan rakkaudella tehtyä heille jotka juuri sinä hetkenä sitä tarvitsevat.

Siispä, tästä alkaa minun projektini enkelipukujen kanssa.Päivittelen tänne , kuvien kera, edistymistäni.