Ota sittenkin reissu

Vatsassa lepattelee pari perhosta, mutta nautin tunteesta. Mikä ihana fiilis! Olen taas energinen ja iloinen oma itseni, mutta jokseenkin myös hitusen nöyrempi elämän edessä.

Hiljattain pohdin mennyttä kevättä, mikä oli kaikin puolin haastava. Tammikuussa aloitin uudessa työssä ja äidilläni todettiin jouluna vakava sairaus, johon hän menehtyi maaliskuussa. Ensimmäistä kertaa elämässäni mietin, että en ehkä selviä. Sattui. Henkinen kipu tuntui sietämättömältä, ajatus oli sumuinen ja arki tuntui raskaalta. Huolehdin muista, yritin töissä parhaani, mutta en ehtinyt pitää huolta itsestäni. En ehtinyt ajatella. Hukkasin luovuuteni, ajatukseni ja itseni. Olen kiitollinen, että perheeni, ystäväni ja kollegani kannettelivat minua. Kiitos, ilman teitä en olisi selvinnyt.

Lomalla on ollut aikaa pysähtyä ja ajatella. Mitä minulle kuuluu? Mitä olen oppinut? Mikä toisi minua lähemmäs itseäni?

Pysähtyminen mahdollisti sen, että löysin kosketuksen omaan sisimpääni. Ja kun se kosketus löytyi, tunsin voimaantuvani. Nyt tiedän, että siipeni kantavat taas.

Tiedän, että selviän ja minulla on annettavaa sekä itselleni että muille. Minulla on voimavaroja olla parempi vaimo, tytär, sisko, ystävä, kollega ja opettaja. Mutta sen sijaan, että pyrkisin jatkossa täydellisyyteen, pyrin inhimillisyyteen.

Ja ennen töihin paluuta on vielä aikaa, joten olemisen sijaan valitsen uudet seikkailut. Kyseessä ei ole pakomatka, vaan matka itseeni. Voit lukea täällä blogissani reissukuulumisia Budabest-Zagreb-Medvednica-Pula-Ljubljana-Bohinj.

Tervetuloa mukaan reissukaveriksi!