Elämäni aarrekartta

PAINO: 83kg (tiputettu 21kg, tavoitteeseen matkaa 18kg)

Melkeen vois sanoa että elin koko landella vietetyn puolitoista viikkoa erilaisilla kakuilla. No ei sentään, välillä maistelin myös viinejä ja juustoja. 😀

Ihan hyvää teki olla hetki ilman vaakaa ja salia. Kuntopyörää tuli poljettua ja muutaman kilometrin lenkkejä tehtyä, plus satunnaista kahvakuulailua, JA jopa pidin yleensä unohtuvan kehonhuoltotuokion venyttelemällä perusteellisesti kaikki paikat ihanan järven rannalla laiturilla. Suosittelen <3 

Kotiin tullessa vaaka näytti noin 2kg plussaa verrattuna siihen mitä lähdin, että onneks sen verran tuli liikuttua, että ne noin kymmenen erilaista täytekakkua ei nostanut painoa sen enempää. 😉 

img_20140713_1858421.jpg

Minä ja mun vesipullo ollaan nykyään jokseenkin erottamattomat, heh. 

 

Ootteko koskaan kokeilleet tehdä sellasta ”Oman elämän aarrekarttaa?” 

Me (minä ja mun täti ystävineen) lähdettiin viime perjantaina naisporukalla mökille viettämään äärimmäisen terapeuttista viikonloppua, johon siis kuului tälläisen aarrekartan laatiminen. Eli isolle pahville leikeltiin lehdistä kuvia ja tekstiä, sai itse myös piirtää ja kirjottaa tai mitä tahansa keksi. Ideana oli konkretisoida omia tavoitteita, haaveita, tulevaisuudensuunnitelmia. Mitä haluaisin muuttaa, mitä haluaisin saavuttaa jne jne. Oli aivan mieletön kokemus! Todella tavoitteet selkeytyi ton aarrekartan, ja tietysti aiheeseen liittyvien henkevien keskustelujen myötä. Ehdottomasti haluan pitää tyttöporukalla tommosia viikonloppuja jatkossa! 

Mun aarrekartasta tuli tällänen: 

20140712_200803.jpg

 

Nyt olenkin sitten niin motivoitunut taas jatkamaan projektia että! :))) 

Ruokakaupasta tarttui mukaan pelkkiä vähärasvaisia lihoja, vihreitä vihanneksia, rahkaa, marjoja, banaania (siivutin ison läjän pakkaseen aamusmoothieita varten) ja raejuustoa. Treenivaatteet on nyt myös päivitetty, aion näyttää seksikkäältä salilla ;) 

Uudessa FitBODYssa oli muuten hyvä koko kropan treeni kehon omalla painolla tehtäväksi. Pakko testata sitä! Ja tilata se lehti!! 

Mut nyt,

Heippa! <3

-Possu

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys