Mihin olenkaan ryhtymässä?

Rakennettiin talo maalle keskelle lyhyttä tienpätkää, lapsille ja itsellemme koti. Maalla asuminen muuttui taajamassa asumiseksi kun kuoleva kylä yllättäen kasvoi. Rakennetusta talosta tuli koti. Seiniin on tullut elämänjälkiä, koirakin on syönyt puolikkaan sohvan. Pihalle on ostettu valtava määrä taimia ja pikkupuita, ja on odotettu, että omenapuista tulee käppyriä instaomppupuita. Pitkäjännitteisyys on puutarhahommissa merkittävä etu. Eikä vaikka se, että on tietämätön ja ahkera. Sillä yhdistelmällä saa tuhottua valtavan digitalispenkin ikiajoiksi. Onneksi näitä kasvunihmeitä tai kasvamattomuuden ihmeitä olen päässyt jatkamaan kallion koloon tehdyssä kasvihuoneessa. Miten onnelliseksi tuo kasvihuone on tehnyt minut, edelleenkin! Myös lapset ja puoliso ovat päässeet nauttimaan, ehkä vähän pakotetusti myönnetään, kasvihuoneen glögi-illoista.

Haave rantasaunasta, joka sijaitsee tontilla keskellä lyhyttä tienpätkää, oli aina olemassa, ehkä kylläkin vain minulla. Etäisenä, mutta olemassa. Rantatontti kummitustaloineen tuli yhden saunaillan lopputulemana osaksi meidän elämää. Nyt vuosia raivattu tonttia ja mietitty mitä tehdään, ollaan ehkä tultu johonkin ajatukseen. Ja nyt mietin, mihin sitä olen ryhtymässä. Uusi rakennusurakka, tämän ikäisenä. Ei tolkun hiventä. Oikeasti.

Sitten tämä ehkä hämmentävin. Blogi. Tämän ikäisenä. Ei tolkun hiventä. Oikeasti.

-Annika