Miksi ihailen Shriveriä

Ah, viimein sain uusimman Lionel Shriverin romaanin Jonnekin pois (Avain 2011), joka katosi viikoksi postiin, tai jonnekin pois. Poikani Kevin kuuluu mulla niihin top ten -kirjoihin, jotka ovat tehneet vaikutuksen, jonka muistan vuosienkin päästä. Uuden Shriverin aloitus on siis melkein pyhä hetki. Joka palkitaan, ainakin alussa, jo eka lause nostaa lukufiiliksen kattoon: ”Mitä on pakattava mukaan, kun lähtee loppuiäkseen?” Tämän takia pidän Shriveriä suurena amerikkalaisena kirjailijana: hän kirjoittaa sujuvaa, perusteellista proosaa monien jenkkien tavoin (esim. Irving, Auster), mutta romaaneissa on jotain vinossa. Yleensä ihmiset. Mukana on lauseita, jotka ovat koruttomia, mutta totta, esim: ”Glynis oli elegantti nainen, joka kiehtoi Shepiä niin kuin ongelmakimput usein kiehtovat mutkatonta ihmistä.” Totta. Pysähdyn miettimään ja totean havainnon enemmän tai vähemmän todeksi. Tässä ei tarvita viiden sivun kuvausta siitä, miten pariskunta pukeutuu tai minkä värisiä sukkahousuja ja poolopaitoja puetaan sunnuntaidinnerille: tässä mennään yhdellä lauseella suoraan heidän suhteensa ytimeen, siihen alitajuntaiseen draiveriin, joka yleensä löytyy jokaisen pariskunnan taustalta, jos sitä uskaltaa tai haluaa lähteä kaiveleman. (Ikävä kyllä sen draiverin näkee usein vasta eron jälkeen, toimivassa suhteessa ydintä on harvemmin tarve kaivella samalla tasolla kuin suhteessa, joka ei toiminut ja joka siksi vaatii vastauksen kysymykseen miksi.) Tai katkeruudesta: ” (–) joka on siitä harvinainen tunne, että se kalvaa sekä kokijaansa että kohdettaan.” Pidän taas tauon – totta tämäkin. Shriverin kanssa tulee pakkomielle lukea pian lisää, koska jotain poikkeavaa tulee tapahtumaan ja siitä kertoessaan Shriver kertoo jotain olennaista ihmisestä. Ei osoitellen tai yksinkertaistaen, vaan niin, että jokainen tulkitsee oman tarinansa – kävin kollegoiden kanssa pitkän meilikeskustelun siitä, miten Poikani Kevin päättyi ja mitä juonessa tapahtui. Jokaisella oli eri käsitys asiasta. Tämä on kirjallisuutta mun makuun: yhtä mutkikasta kuin elämä yleensä, muttei silti kikkailevaa. Katsotaan, olenko samaa mieltä, kun kirja edistyy.