Kirja häähumun ja Tuksun ystäville
Aamun Hesarista tuli järkytys. Kuiskaaja-palstalla paljastettiin, että viime syksyn anonyymin Prinsessan kirjeet -romaanin (Teos 2010) on kirjoittanut Aina Bergroth, josta olen saanut kuvan lahjakkaana ja sympaattisena nuorena kirjailijana.
Voi hirveää. Sain itsekin Prinsessan kirjeet arvostelukappaleena. En kirjoittanut siitä mitään, kun se oli mielestäni niin nolon huono eikä huvittanut edes arvailla, kuka sen on kirjoittanut. Kirja on niin reginamaisen yltiöromanttinen ja naiivi, että epäilin kirjoittajaksi miestä (joka parodioi naisromantiikkaa, tarkennus myöh.).
Markkinointikikka onnistui sikäli, että kirjoitan siitä nyt näemmä kuitenkin. Olisin haukkunut kirjan mieluummin anonyyminä, mutta ei asia siitä miksikään muutu: ei ole mun juttu.
Lyhyt kirja syntyi mukana tulleen tiedotteen mukaan prinsessa Victorian häiden innoittamana. Jaa. Koska en katsonut edes Tuksun häitä, en selvästi kuulu kohderyhmään (tosin Victorian häät katsoin ja vielä tiara päässä kavereiden kanssa, mutta skumppa oli muistaakseni pääroolissa).
Kirjeromaanissa anonyymi prinsessa kirjoittaa sulholleen kirjeitä, joissa kaipailee, huokailee ja fantasioi miehestä ja rakkaudesta. Juu, ymmärrän – tässäpä tehdäänkin nyt prinsessasta subjekti ja prinssistä seksiobjekti ja halun kohde. Aivan aivan. Kerrassaan mullistavaa. Ymmärrän, että kirjassa on romantiikan, prinsessasymboliikan ja satujen ironisointia ja tahallisiakin ylilyöntejä (toivon).
Kökkö se on mun mielestä silti. Otetaan esimerkki:
”Loistelias rakastaja,
halun hämärä kohde,
käännähdit juuri unissasi. Ikkuna on raollaan, verho liikahtelee tuulessa. Olet potkinut lakanan jalkoihisi. Prinsessasi iloksi.
Olen hulluna alastomaan kehoosi – ja suureen sieluusi, ihmeellisen ruumiisi voimaan, oma rakkaani.”
Juu ei. Pidän itseäni lievästi romantikkona, mutta tässä menee nyt raja. Kirjat, joissa käytetään ilmauksia halun hämärä kohde herättävät kyllä jonkun ihan muun reaktion kuin innostuksen, sorry.
Eniten huvitti Hesarin Kuiskaajan jutussa se, että Hesarille oli syksyllä luvattu kertoa tekijän nimi ja antaa haastattelu, kunhan tekijää ei paljasteta. Hesari kieltäytyi kunniasta, mutta julkaisi hämmentävän positiivisen arvion kirjasta kuitenkin. Kas vain, että tekijän nimi paljastetaan juuri sopivasti seuraavien kuninkaallisten häiden kynnyksellä. ;)
Ihmettelin Hesarin kohtuullista arviota jo silloin ja totesin, että en vaan tajua. Prinsessa-teemasta olisi mielestäni voinut saada paljon enemmänkin irti kuin pikkutuhmaa ja kirjallisesti melko kliseistä huokailua. Olen pahoillani, mutta tyylillisesti tämä osuu mielestäni lähemmäs Tuksua kuin Victoriaa, jota kirjeissä jäljitellään. Vickanilla on liikaa tyylitajua näiden kirjeiden kirjoittajaksi.
Kenelle tätä nyt sitten suosittelisi? Jaa-a. Jos rakastaa kuninkaallisia häitä tai tykkää Tommy Tabermanista, voisi ehkä tykätä tästäkin. Muuten olen tyytyväinen siitä, ettei Victoria ymmärrä suomea.