Vihdoinkin Blondi!

Ja tiedoksi niille, jotka tulivat lukemaan kevään hiusvärivinkkejä: nyt puhutaan kaikkien romaanien äidistä, Joyce Carole Oatesin kirjasta ”Blondi” (Otava 2001).

Kyllä tätä on odotettukin. Ihanat blondit, kirjailijat Helmi Kekkonen ja Elina Hirvonen järkyttyivät eräässä illanvietossa pahasti, kun kerroin, että Blondi on lukematta. Kävi ilmi, että olen missannut mahdollisesti maailmankaikkeuden historian merkittävimmän romaanin tai ainakin yhden niistä. Niinpä tietysti. Sitä lukee ja lukee ja lukee, lukee jopa työkseen, luulee jotain jo lukeneensa ja saa kuulla jättäneensä yhden tärkeimmistä väliin, koska ei ole edes tiennyt, että se kuuluisi lukea.

Valmiiksi, viisaaksi ja itseensä tyytyväiseksi ei tällä alalla pääse koskaan.

Yksi syy lukemattomuuteen on se, että kirja kertoo Marilyn Monroesta ja luulin vanhana Marilyn-fanina hänestäkin jo lukeneeni liikaa. Ainakin pari elämäkertaa on tullut nuorena kahlattua, mutta ei se nyt kuulemma liity tähän mitenkään. Toiseksi mainittakoon, että kirjassa on melkein 1000 sivua. Sehän jo riittää karkottamaan kenet tahansa kirjoihin hukkuvan kirjatyöläisen, mutta ei nyt auta sekään.

Olen lupaukseni antanut ja ryhdyn puuhaan, joka arvatenkin tulee kestämään pitkään – pidän Blondista täällä lukupäiväkirjaa ja kertoilen välillä kaikista niistä muista lukemistani kirjoista, joista en ole ehtinyt aiemmin kirjoittaa. Odotukset ovat korkealla, pystyykö Oates täyttämään ne? Tuleeko jytky, ilmaveivi vai pitkittynyt hallitusneuvottelu?

Tänä iltana lukuaikaa vielä pari tuntia – here we go!