Kirjailija suosittelee

Onhan se huikea. Oatesin Blondi. Olen lukenut lupaamani kolmasosan eikä vuorokaudessa meinaa riittää tunteja siihen uppoutumiseen. Olen päässyt myös eroon faktan ja fiktion välisen rajan ongelmasta – ei kirjalla tunnu olevan enää  juurikaan tekemistä henkilön nimeltä Marilyn Monroe kanssa: hän oli joka tapauksessa fiktiivinen hahmo alusta loppuun, joten romaani sopii Norma Jeanen elämän käsittelyyn jopa elämäkertaa paremmin.

Tuntuu siltä, että Blondi on itse asiassa kirja tragediasta nimeltä nainen. Mutta tässä välissä annan tilaa kirjailijan suositukselle – Helmi Kekkonen perusteli näin kysymyksen siitä, miksi Blondi kuuluu ”must read” -listalle:

”Joyce Carol Oates on kuulunut lempikirjailijoihini siitä asti kun 16-vuotiaana luin hänen novellikokoelmansa Tavallinen rakkaus, mutta Blondi nosti hänet lähes listani kärkeen. Blondi on uskomattoman taidokkaasti kerrottu romaani maailman kuuluisimmista ja kauneimmasta naisesta, jonka elämä ja kuolema eivät koskaan tunnu päättyvän.

Ennen Blondia olin lukenut noin kymmenen Marilyn Monroe-elämäkertaa ja nähnyt kaikki hänen elokuvansa mutta oikeastaan näillä ei ole kovinkaan paljoa tekemistä toistensa kanssa. Blondi on jotain muuta, koska se sukeltaa (kirjailijan häkellyttävän rohkeuden kautta) suoraan Marilynin mielen sisään.

Lopputuloksena on raadollinen, surullinen, kaunis, pakahduttava ja armottoman tarkka kuva naisesta, joka näyttää maailmalle säteilevän hymyn, täydellisen vartalon, samettisen laulun ja kuplivan naurun kepeästä elokuvaroolista toiseen, mutta joka yksin ollessaan lukee armottomalla vimmalla maailmankirjallisuutta ja filosofiaa, opiskelee näyttelemistä kurinalaisesti vaativien ja ankarien opettajien johdolla, tuntee olevansa täydellisen yksin ja kärsii kammottavista kuukautiskivuista (yksi kirjan huikeimmista yksityiskohdista/tehokeinoista).

Maailma, jossa hän elää, on miesten maailma, jossa kaikki haluavat häneltä ja hänestä jotain. Loppua kohden tarina muuttuu niin rankaksi, että vatsaan sattuu ja välillä on pysähdyttävä itkemään, mutta samalla Oates osaa ja uskaltaa kirjoittaa niin ettei lukemista voi lopettaa, kieli ja tarina kun ovat jo 800 sivua aikaisemmin vieneet mennessään, jääneet ihon alle.

Blondi on tietenkin romaani ja siten mielikuvituksen tuotetta, mutta mitä enemmän Marilynin elämään on perehtynyt, sen todemmalta se tuntuu. Ja sen luettuaan Marilynin itsensä kirjoittama runo palaa päiviksi mieleen.
’Help help, help, I feel life coming closer, when all I want, is to die’. ”

Kiitos Helmi! Juu ei: tätä romaania ei tosiaan voi lopettaa, olkoot vain 900 sivua. Palaan ahmimaan.
 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.