Kirja-alan avautumisia

Kirja-alan viime vuosien murroksessa on ollut yksi positiivinen juttu: alaa tai työpaikkaa vaihtaneet ovat viimeinkin avanneet sanaisen arkkunsa monista kirja-alan tabuista, joista kukaan ei ole aiemmin uskaltanut tai halunnut sanoa mitään.

Mietin joskus, johtuuko se siitä, että kirja-alalle usein tullaan ja jäädään pysyvästi. Sanomisista joutuu tilille, piirit ovat pienet. Kirjailijat voivat tykätä kyttyrää ja vaihtaa kilpailijalle. Jotenkin ala on tullut viime vuosina reippaammaksi – kriisien keskellä ei auta enää hyssytellä sivistyneesti.

Yksi tällaisista reippaista puheenvuoroista julkaistiin tänään Kiiltomadossa, jossa WSOY:n entinen mainospäällikkö Jussi Keinonen avautuu oivaltavasti siitä, kannattaako kirjoja mainostaa?

Ei kannata. Paitsi joskus. Keinonen kuvailee tilannetta moniulotteisesti ja paljastaa senkin, että mainonta kuumentaa myös kirjailijoiden tunteita. Keskimäärin joku saa aina liian vähän mainontaa, vääränlaista tai jää muiden varjoon. Mainospäälliköt terapioivat sitten toisiaan. (Onko muuten missään enää sellaista titteliä kuin mainospäällikkö? Jotenkin ihanan nostalgista.)

Siteeraan vielä Keinosen osuvaa kommenttia: ”Kirjamainonnalla ei saa kylmästä lämmintä, mutta lämpimästä voi saada kuuman.”

Entä onko minulla tähän joku mielipide? Saatte odottaa muistelmiani.