Kollektiivihurmio Aulikki Oksasesta
Kävin eilen Siltala-kustantamon kirjablogi-illassa. Aina yhtä virkistävää tavata suhteellisen suulaita lukutoukkia, joilla on tolkuttomasti asiaa kirjoista. Kirjailija-parka joutui suorastaan hakemaan suunvuoroa välillä.
Onneksi hän sen kuitenkin sai. Kirjailija-taiteilija Aulikki Oksanen luki muutaman runon uudesta kokoelmastaan Kolmas sisar (Siltala 2011). Runot pitäisi kyllä lukea aina ääneen, ainakin jos sen osaa kuten Oksanen. Takakannessa häntä kuvaillaan runonlaulajana ja lisäisin siihen mielelläni ilmaisun jumalan armosta, niin vaikuttavaa tämä luenta oli.
Kokoelma on ihana hybridi Oksasen omia piirroskuvituksia, runoja ja laulurunoja. Sitä paitsi se on kirjana kaunis ja huolellisesti tehty. Tykkään. Nimenomaan runoissa saisi enemmän yhdistää kuvaa, sanaa ja ääntä, monet kokoelmat joudutaan tekemään niin niukoilla budjeteilla, että lopputulos näyttää venäläiseltä vessapaperilta (koska runous ei tietenkään kannata). Eihän se runon voimaa syö, mutta itse koen erityisesti runot hyvin visuaalisesti: niissä on usein kielikuvia ja tunnelmia, joihin kuvitus voi tuoda jotain lisää.
Mutta Oksaseen: hän kertoi urastaan ja kokoelman taustoista ja siitä, miten huonosti hän sopi 60-luvulla kirjailijan raameihin – paitsi siksi, että oli nainen, myös siksi, että ei pysynyt vain kirjailijan roolissa, vaan taiteili myös kuvataiteita ja musiikkia, muun muassa. Ei sitä sallittu siihen aikaan – vaikea kuvitella nyt.
Meitä seminuoria naisia imarteli tietysti se, että Oksanen oli erittäin kiinnostunut kirjablogeista, koska ei niitä juurikaan tunne. Selostimme vuolaasti olemassaolomme perusteluja ja tiedättekö, minkä nerokkaan yhteenvedon viisas Oksanen tästä illan lopuksi sopivan pienen punaviinin siivittämänä kiteytti:
”Minun mielestäni vaikuttaa siltä, että kirjablogistit ovat nykyajan avantgardisteja”, hän tuumasi.
Kyllä! Juuri näin! Kovasti täällä netissä hosutaan ja avaudutaan oman fiilarin mukaan, ihan ei tiedetä mihin mennään ja miksi, jotain rajoja joskus sohitaan ja ehkä rikotaankin, arvostusta saadaan tai ei saada mutta ainakin omaan asiaan ja olemassaolon oikeutukseen uskotaan niin h–vetisti. ;)
Kyllä huomaa, kun ihminen käyttää elämänsä ajattelemiseen kuten Oksanen. Lukekaa lisää viisautta ja ihania sanoja Kolmas sisar -kokoelmasta.
Toivoo Avantgardisti.