Missä oikolukija luuraa?

Aijaijai, millaiseen muurahaispesään Rönsyn Joanna osasikin sohaista kirjoittaessaan kirjojen editoinnista ja etenkin sen puutteesta! Tästä olisi niin paljon sanottavaa, etten edes tiedä mistä aloittaa. Joannan juttu ja haaste löytyy täältä:

http://www.lily.fi/juttu/tuomas-kyro-olisi-ansainnut-oikolukijan

Kirjojen ja käsikirjoitusten editointi on varmasti yksi niistä asioista, joissa näkyy väen vähentäminen, kova kilpailu ja kiireen kiristyminen. Valitettavasti. Tässä on tosin tärkeä erottaa kaksi eri asiaa: oikoluku ja editointi (joka tarkoittaa laajempaa tekstin muokkausta ja korjausta pelkkien kielivirheiden sijaan). Oikoluvun puute johtuu useimmiten pelkästä kiireestä, kuten Joannakin epäilee. Jälkimmäisen ilmiön jakaisin sen sijaan muutamaan eri osaan:

1) Kirjat, joihin ei vain ehditä panostaa syystä tai toisesta, halusta huolimatta. Tämä on jumalan totuus: sitä sattuu, kaikille. Kässäri saatetaan saada kirjailijaparalta myöhässä ja se on pakko tuutata julkaisukoneistoon, vaikka vähän hätäisestikin – samaan ilmiöön liittyy se, että paineistettu kirjailijaparka ei ole itsekään ehtinyt viimeistellä kässäriään ihan loppuun asti, koska ”syksyllä julkaistavat kirjat myyvät paremmin ja se on kuule nyt tai sitten ensi maaliskuussa. Ihan hyvä siitä tulee!”

2) Kirjat, joita ei saa editoida. Näitäkin näkee: kaikki kirjailijat eivät usko kustannustoimittajaan, varsinkin jos suhde on uusi tai muuten vähän epävakaa. On kirjailijoita, jotka uskovat omaan näkemykseensä niin tiukasti, että kaikki kirjojen editointi- tai korjausideat eivät vain mene läpi – vaikka kustannustoimittaja sanoisi, että tästä tulee kriitikoilta sanomista. Se voi olla hyväkin asia. Maailmankirjallisuus on täynnä esimerkkejä teoksista, joissa kustannustoimittajat tai kriitikot ovat olleet väärässä. Uskon, että esim. James Joycen kustannustoimittajan on ollut oltava poikkeuksellisen joviaali ja kirjailijan näkemykseen uskova tapaus vastoin kaikkea järkeä.

3) Oho. Tätäkin sattuu, kaikille. Koska olen itse varsinainen kirjoitusvirheimuri ja huomaan kirjoitusvirheet rasittavuuteen asti (paitsi omasta tekstistä, tietenkin), luen oman kustantamon kirjoja aina vähän otsa nihkeänä lyönti- ja kirjoitusvirheiden pelossa. Niitähän mahtuu kirjaan kuin kirjaan ainakin pari, mutta kerran olen lukenut yhtä oman talon käännöskirjaa, josta meinasi tulla itku.

Kirjan puoliväliin asti asiat olivat ok, mutta sen jälkeen joka aukeamalle ilmestyi vähintään yksi, parhaimmillaan kaksi täysin triviaalia virhettä – pilkkuvirheitä, puuttuvia sanoja, vääriä lauserakenteita jne. Sitä jatkui kirjan loppuun asti. Kysyin töissä, oliko kukaan muu huomannut samaa ja kävi ilmi, että ei samassa mittakaavassa tai ainakaan ilmiölle ei löytynyt mitään syytä. Kirjaa oli oikoluettu monen ammatti-ihmisen turvin huolella ja ilman suurempaa kiirettä – itse aloin epäillä, että painoon oli joutunut jopa väärä versio. Mysteeri ei koskaan selvinnyt. Mietin tänäkin päivänä, sainko vain itse äkillisen ja ohimenevän lukihäiriön ja luulin löytäväni virheitä huomattavasti enemmän kuin muut. En ole uskaltanut tarttua kirjaan uudelleen tarkistaakseni asiaa.

4) Ammattitaitoisen väen puute. Tästä kohdasta olen kuullut vain keskustelua, enkä osaa sanoa siitä mitään totuutta: kun kustantamoissa on viime vuosina vähennetty väkeä, onko kustannustoimittamista ulkoistettu kokemattomammalle ja halvemmalle aputyövoimalle? En tiedä. Itse epäilen, että ennemminkin kokeneiden kustannustoimittajien työmäärä on kasvanut ja se näkyy väistämättä kirjojen laadussa – hätäillen ei tule yleensä hyvää, tekstin oikoluku ja editointi on vaativaa ja keskittymisrauhaa edellyttävää työtä, jota pidän itse erittäin suuressa arvossa.

Vai onko kyse vain kirjoitetun kielen yleisestä rappeutumisesta, johon me bloggaajaatkaan emme ole syyttömiä? Sama ilmiö nimittäin vaivaa mielestäni nykyään myös monia lehtiä – joskus käy mielessä, ehtiikö lehdissä enää kukaan lukea kaikkia juttuja ennen painoon menoa?

En tiedä vastasinko Joannan kysymykseen, mutta tulipa avauduttua.

Entä onko teistä kirjoissa aiempaa enemmän virheitä, ja jos on, haittaako se vai onko virheiden bongaus vain tekstityöläisten ammattitauti?