(Toim huom: saan yhdistetyn raivo- ja hulluuskohtauksen ipadin kanssa – tekstin käsittelyä ei ole olemassakaan. Poimin ao. arvion wordista, mutta ei: rivien vaihdot katoavat silti, tämä voi tosin johtua siitäkin, ettei Lilyä ole vielä matchatty ipadiin, iphoneen kyllä. Karseaa julkaista pötkötekstiä, pahoittelen! ipad on hyvä surffailuun ja ok lukemiseenkin, mutta EN suosittele kirjoittaville ihmisille, jopa blogien kommentonti on haastavaa ja epäonnistuu puolet ajasta.
Kaipaan pc-läppäriäni! Mies rakastaa ipadia, minä en, joskin olen kiitollinen sen keveydestä ja
nopeudesta.)

SUMMA SUMMARUM: Isi on vähän väsynyt. Antti Leikaksen (s. 1967) esikoisromaania
Melominen (Siltala 2011) on kehuttu paljon ja paljon kehumista siinä onkin. Odotukset eivät ihan täysin täyty – väsyneen isän elämän yhden päivän kuvaus tuo parhaimmillaan mielen hotakaisen,
mutta välillä huomaa ajatusten harhailevan kuin yhteyspäällikkö Jaakkolalla palaverissa. Silti ihan
hupaisa työelämän ja nykyisän vaativan arjen kuvaus. Ei oo helppoo.

ARVIO: Kirja alkaa yhteyspäällikkö Jaakkolan työpäivän aamusta. Mitään järjellistä toimistossa ei
tapahdu, jotain tuotetta kovasti myydään, budjetteja syynätään mutta enimmäkseen
kuukkeloidaan kollegoiden työpöytien ääressä. Lakonisen ja kymmenen minuutin tarkkuudella
kulkevan päivän ohessa seurataan tajunnanvirralla sitä, mitä tapahtuu todella – nimittäin edes
takas seilaavia ajatuksia Jaakkolan päässä.

Monet niistä ovat varsin hupaisia, eivätkä täysin vieraita kenellekään, joka on kerrankin istunut piiiitkässä palaverissa enemmän tai vähemmän väsyneenä.

Alussa toimiston suhteista ja ihmisistä on vähän vaikea saada selvää – tilanteita kuvataan etäältä, neutraalisti todeten ja vain nimillä. Melko tapahtumarikkaan päivän jälkeen (jossa ei vältytä
kolareiltakaan) siirrytään kotiin ja osaan kaksi.

Jaakkolan tajunnanvirran kuvaus lakkaa ja nyt observoidaan vain etäältä perhe-elämää. Se on vähän sääli: Jaakkolan omalaatuiset mielenliikkeet toivat etäännytettyyn kerrontaan virkistävää
huumoria.

Viisilapsisessa uusperheessä tosin tapahtumia ja huumoria riittää muutenkin. Kuten Jaakkolan
työpäiväkoomasta voi päätellä, myös yön tuntien kuvaus on tarpeen. Ei paljon nukuta.

Lukijalle tosin herää kysymys, mitä Jaakkolan vaimo oikein tekee, työn lisäksi? Herra Jaakkola nimittäin tekee iltaruuan koko perheelle ja herää lisäksi yöshowhon – sekä tekemään aamiaiset ja
vie lapset kouluun.

Öö. Onko tämä tarkoituksellinen parodia nykymiehen roolista, jossa jaetun vanhemmuuden ja kotitöiden sijaan miehet ovat ottaneet naisen aiemman työssäkäyvän yleishuoltajan roolin kokonaan? En tiedä, itse elättelen utopiaa, jossa työssäkäyvät vanhemmat huolehtivat lapsista ja kodista jotenkin tasapuolisesti. Ystävien kokemusten perusteella tämä jää edelleen aika usein utopiaksi, vaikka miehet osallistuvat nykyään lastenhoitoon kiitettävästi. 😉 imurin varsi tai kauppareissut ovat sitten toinen juttu.

Toisaalta en myöskään elättele utopiaa siitä, että ikimaailmassa selviytyisin suurperheen äitinä, tai edes haluaisin viisi lasta JA uran. Tämän kirjan jälkeen kuvittelen vielä vähemmän.

ALKULAUSE: – Sampo Asikainen, sanoo nimensä isohampainen, kumeaääninen mies, – on tehnyt teille budjetin jotta te siinä pysyisitte.

JÄLKIMAKU: Onko jollain tosiaan tämmöinen mies, joka hoitaa väsyneenä mutta nurisematta ihan kaiken? Taisi mennä fiktion puolelle. 😉 Toisaalta tarpeellinen näkökulma nykyisyyteen.

KENELLE: Pienten lasten vanhemmille. Etenkin isille.

STARAT (1-5): 3,5. Varsin hyvä esikoinen.

(toim huom 2: pahoittelen kansikuvan ja kirjalinkin puutetta. Työlästä ja liian iso riski siihen, että teksti katoaa tai hajoaa käsiin, sitten tulisi itku.)