No niin, täältä se nyt tulee – listaa syksyn (kauno)kirjoista, kun lukijakin kerran pyysi. Aika iso homma käydä katalogit läpi; joukosta puuttuu paljon pieniä, kiinnostavia kustantajia, joiden kirjoista yritän etsiä tietoa matkan varrella ja bongailla muuten vaan. Pahoittelut siitä, mutta aloitetaan nyt tällä. Samasta syystä keskityn kaunokirjoihin ja esseisiin, kun niistä eniten bloggaan (lähinnä ajan puutteen takia).
Enkä edes lupaa lukea näitä kaikkia. Olen poiminut minimaalisen pienen ja täysin subjektiivisen otoksen siitä, mitä sattui omaan silmään osumaan. Tällä kertaa kohtelen Avainta kuten muitakin kustantajia ja poimin sieltä muutaman kirjan listalle mukaan.
Koska pitäisi ehtiä lukea kirjojakin, EN linkannut kirjojen tietoihin – laiskana laitoin vain kustantajan nimen perään, niin tiedätte miltä saitilta etsiä lisätietoa. Selostuslauseet ovat omiani, sattumanvaraisia mieleenjohtumia.
Nyt kun olen suojannut itseni kaikilta mahdollisilta ja mahdottomilta syytöksiltä valikoiman mielivaltaisuudesta, puutteellisuudesta ja kaikkinaisesta ongelmallisuudesta, voimme siityä itse listaan.
Isot nimet:
– Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (Otava). Tällä kertaa romaanin aiheena sijaisvanhemmuus.
– Kristina Carlson: William N. päiväkirja (Otava). Tiedemies 1890-luvun Pariisissa. Carlson kuuluu sarjaan kokeelliset intellektuellit – laadukasta, mutta melko vaativaa.
– Miika Nousiainen: Metsäjätti (Otava). Metsätehdas irtisanoo ihmisiä. Mahdollisesti yhteiskunnallista satiiria Vadelmavenepakolaisen tyyliin.
– Kjell Westö: Halkeamia. Valikoituja tekstejä 1986-2011 (Otava). Ei vielä uutta romaania siis, mutta Westö on hyvä kolumnisti. Kiinnostavaa.
– Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta. Tomas Skarfeltin muistiinpanoja (Otava). Voi Bo! Viimeinen, postuumi romaani. Ehtisinpä lukea tämän.
– Johanna Sinisalo: Enkelten verta (Teos). Yhden Finlandia-voittajan uusin romaani, joka käsittelee mehiläiskuolemia ilmeisesti ekologisella teemalla. Kiinnostavaa.
– Jari Tervo: Layla (WSOY). Tervo menee uusille urille ja kurdinaisten maailmaan – ahaa? En saanut selkoa siitä, onko tämä hauskaa vai yhteiskuntakriittistä, mutta mahdollisesti jälkimmäistä.
– Kari Hotakainen: Jumalan sana (Siltala). Koska Hotakaisen edellinen Ihmisen osa oli mielestäni huikea, tämä on luettava. Nyt luvataan yhden päivän romaania kapitalismista. Jos en ihastu, lähetän Hotakaiselle reklamaation.
– Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis (Siltala). Mahtavaa, kyllä en mieltäni tästä pahoita! Nimestäkin voi päätellä, että ollaan Paasilinnan Jäniksen vuoden teemoissa ja lajityyppinä satiiri, mutta Kyrö on Paasilinnaa parempi. Mun mielestä.
– Tuomas Vimma: Raksa (Gummerus). Vimma ei ole mun juttu ollenkaan (olen yrittänyt), mutta ne jotka tykkäävät varmaan ilahtuvat. Kuvaillaan Vimman työläisromaaniksi. Oletettavasti taattua Vimmaa.
Muut kiinnostavat kotimaiset:
– Riina Katajavuori: Omakuvat (Tammi). Kokoelma naiseudesta, runoja ja kirjoituksia – kuulostaa sopivan taiteelliselta.
– Anna Pihlajaniemi: Adoptiomatka (Tammi). Kirja kansainvälisestä adoptiosta, blogeissa jo koskettavaksi kehuttu. Oikeastaan tietokirja, mutta sen verran rajalla, että otin mukaan.
– Kaarina Hazard: Julkinen poru (Teos). Hazardin esseitä viime vuosien julkisista poruista. Oletettavasti terävää ja viisasta.
– Rosa Meriläinen: Hyvät miehet ja herrat! (Teos) Meriläisen puheita miehille. Hmm? Kiinnostavaa. Ehkä?
– Juha-Pekka Koskinen: Pariisinvihreä työhuone (Karisto). Novelleja. Tykkäsin Koskisen novellista Verenhimo-kokoelmassa. Taas luvataan absurdiutta ja vinksahtanutta näkökulmaa. Siksi.
– Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa (Karisto). Ellilän trilogian päätös. Lempparibloggaajiani – uskontoa käsittelevä kirjallisuus on itselleni ihan vieras alue, mutta sietäisi joskus tutustua.
– Tommi Melender: Lohtu (WSOY). Koska Finlandia-ehdokas Ranskalainen ystäväkin on vielä lukematta, niin pitäisi lukea vaikka tämä: juonesta en saa kiinni, mutta kuvauksessa luvataan, että ”Lohtu sisältää itseensä vaihtoehtoisten romaanien mahdollisuuden”. Jahaa. Filosooffista siis.
– Joni Pyysalo: Ja muita novelleja (WSOY). Ihastuin Pyysalon runoihin, haluan testata ensimmäistä novellikokoelmaa.
– Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä (Avain). Anun uusi novellikokoelma – jos luitte hurmaantuneen mielipiteeni Anun keväisestä esseekokoelmasta, tätä ei tarvitse perustella sen enempää.
– Helmi Kekkonen: Valinta (Avain). Helmi Kekkosen esikoisnovellikokoelma Kotiin oli yksinkertaisesti ihana. Uutuusromaani kertoo perhesalaisuuksista ja -suhteista – luvassa jälleen kaunista kieltä ja tiheää tunnelmaa. Suositellaan runotytöille.
Ulkkarit:
– Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (Otava). Must have! Puolikas keltaista aurinkoa oli huikea, Adichien aiemman tuotannon tarinakokoelma pitää saada.
– Paul Auster: Sunset Park (Tammi). Auster-faneille romaani lamavuodesta 2008.
– P. G. Wodehouse: Hyvää joulua, Jeeves! (Teos) Jeeves on huippu, pitää lukea taas pitkästä aikaa! Hauskaa kevytviihdettä brittiläisestä aristokratiasta.
– Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus (Siltala). Nyt menee kotiinpäin, mutta olen tavannut Stefan Mosterin ja kuullut tästä esikoiskirjasta ennakkoon niin paljon hyvää, että pakko lukea – pidän jo kirjan nimestä. Tähän liittyy ihmissuhteita ja DDR:ää, kiinnostavaa.
– Aravind Adiga: Viimeinen mies (Avain). Adigan Booker-palkittu Valkoinen tiikeri kolahti isosti. Viimeinen mies liikkuu jälleen Intiassa lievästi samoissa teemoissa. Väittävät tätäkin hyväksi.
– Lionel Shriver: Jonnekin pois (Avain). Huikean Poikani Kevinin kirjoittajan uusin – Shriver on aina pakko lukea. Aiheena kriisiytynyt parisuhde ja amerikkalaisen yhteiskunnan karmea tila – melko ajankohtaista, etten sanoisi. (Poikani Kevin tulee muuten leffana syksyllä, toivottavasti myös Suomessa.)
– Mikael Cunningham: Illan tullen (Gummerus). Cunninghamin Tunnit on yksi parhaista kirjoista ikinä – pitäisi lukea uusin taas pitkästä aikaa. Jälleen liikutaan New Yorkin kulttuuripiireissä: nelikymppisen pariskunnan luokse muuttaa nuori hulttioveli, joka sotkee kuviot – ilmeisesti myös hetero sellaiset.
Esikoiset:
– Janica Brander: Lihakuu (Otava). Kehutaan absurdeiksi ja omaäänisiksi novelleiksi. Kuulostaa lupaavalta.
– Anna-Kaari Hakkarainen: Verkko (Tammi). Kiinnostava aihe: miltä Suomi näyttäisi, jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt meidät?
– Marisha Rasi-Koskinen: Katariina (Avain). Luin tämän jo ja vaikutuin. Onneksi muutkin ovat vaikuttuneet, oman talon kirjaa on vaikea kehua niin paljon kuin tämä esikoinen mielestäni ansaitsisi. Koukuttava ja kiehtova tarina Katariinasta, joka lähtee ja palaa aina.
Ja pari muuta suursuosikkia, joita itse tuskin ehdin lukea:
– Liza Marklund: Romaani (työnimi) (Otava). Olen Marklundini jo lukenut muinoin, mutta monet ovat odottaneet uusinta pitkään.
– Risto Isomäki: Con rit (Tammi). Outo nimi kirjalle, mutta tällä on jotain tekemistä muinaishirviöiden kanssa. Isomäen lukijat tietävät silti, mitä tuleman pitää.
– Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura (Tammi). Kts. Marklund.
Ja sitten on teidän vuoro – mitä must have -kirjoja olette itse löytäneet syksyn kirjoista?
Kävin eilen Siltala-kustantamon kirjablogi-illassa. Aina yhtä virkistävää tavata suhteellisen suulaita lukutoukkia, joilla on tolkuttomasti asiaa kirjoista. Kirjailija-parka joutui suorastaan hakemaan suunvuoroa välillä.