Vedä runo vessasta
Perjantaikevennys: muistin nyt vasta kirjoittaa jutusta, joka ansaitsisi mielestäni vuoden runokritiikki -palkinnon.
Nimittäin viime kevään Parnasso-lehdessä nro 3 Lasse Koskela on analysoinut Lambi-vessapapereihin painetut runot muiden kirjakritiikkien ohessa otsikolla ”Runolla pyyhkii hyvin?”. Kansikuvan tilalla on asiaankuuluvasti Lambi-vessapaperipakkaus.
Tämä oivallus istuu niin täydellisesti omaan kirjaviisastelua ja pönötystä vastustavaan huumorintajuuni, että voisin tikahtua jo pelkästä ideasta. Sen lisäksi itse arvio on täysin vakavasti kirjoitettua kirjakritiikkiä, mikä tekee asiasta vielä hupaisamman.
Koskela lähtee liikkeelle Juice Leskisestä ja suomalaisen anaalipoetiikan perinteestä sekä vessapaperille kirjoittaneiden kirjailijoiden yllättävän monilukuisesta joukosta (tiesittekö, että mm. Elvi Sinervo on tunnettu vessapaperirunoilija, sillä hän kirjoitti yhden kokoelman vankilassa?).
Tämän jälkeen Koskela analysoi ammattimaisesti Lambin runoja ja päätyy siihen, että vessapaperin kuusi vaihtuvaa runoa sijoittuvat ”konventionaalisen harrastajalyriikan genreen” ja Lambi-kokoelmaa mökkivessassa itsekin kiinnostuneena tutkailleena olen taipuvainen samaan analyysiin. Toisaalta Eino Leinon runot saatettaisiin kokea Lambi-yhteydessä jopa hieman herjaavina, joten vessapaperissa sopiva naiivi harrastelijamaisuus puoltanee paikkaansa hyvin eikä lukijan tarvitse vetää ainakaan laaturunoutta vessasta. Helpotus sinänsä.
Koskelan loistava analyysi päättyykin jyrkkään tuomioon: ”Kirjalliselta arvoltaan Lambin runot ovat ns. p:stä, mitä lienee tässä tapauksessa pidettävä funktionalismina.”
Lukekaa Parnassoa. Viisastutte.
Summa summarum: Inahdus goes vampyyri. Syyskausi pitää startata jollain yllärillä. Arvelen, että vampyyrikirja-arviota ette ehkä ensimmäisenä olisi odottaneet? 😉 Vielä vähemmän sitä, että pidin siitä! Kyllä: suosittelen, eikä tämä ole enää lomahorinaa. Uusien ja vanhojen vampyyritarinoiden kokoelma on sekä hyytävä että vangitseva ja kaikkea siltä väliltä.