Tulikin sellainen viikonloppu, että kirjablogin päivittäminen tuntuu ylipäänsä aika vähäisesti merkittävältä asialta ihmiskunnan yleisen hyvinvoinnin kannalta. Piti lukea viikonloppuna massiivinen määrä kirjoja työn ja huvin vuoksi, mutta Japanin uutisten seuraaminen vei aika ison osan siitä ajasta.

Esitin myös hiihtolenkeillä miehen iloksi kaikki mahdolliset blondi-kysymykset tsunameista ja ydinvoimaloista, yleisin kysymystyyppi alkoi lauseella ”miten voi??”

Mutta mitäpä maailmassa nyt ei voisi sattua ja silti me täällä tällä kertaa onnekkaalla mantereella tallustelevat menemme maanantaina töihin kukin omaan normipäiväämme. Globaalissa maailmassa tosin kaukaisetkin uutiset saavat omakohtaista koskettavuutta: ydinvoimalaonnettomuus tai tsunami eivät kumpikaan ole suomalaisille vieraita katastrofeja. Sikäli on turha tuudittautua oman lintukodon turvallisuuteen.

Yksi vaikuttava saitti ennen ja jälkeen -satelliittivalokuvista löytyy esim. täältä

(Kuvia skrollataan oikealta vasemmalle, eivät ole siis allekkain.)

Lilyn Rönsyssä oli myös hyvä postaus siitä, mitä kaikkea luonnonkatastrofien sattuessa tulee pohdittua – Auringonpolttamat-palstalla taas kerrotaan autenttisia tunnelmia siitä, miltä tuntui odotella aaltoa Aasiassa.

Olen sellaista aaltoa kerran lomamatkalla odotellut itsekin Thaimaassa, ison tsunamin jälkeisinä vuosina. Kyseessä oli väärä hälytys, mutta mitä me teimme biitsi-baarissa, parin metrin päässä rantavedestä? Katsoimme panikoivatko paikalliset ja kun eivät, tilasimme uuden kierroksen juomia.

Eihän se nyt meille sattuisi.