Normihetsku Helsingissä luulee helposti, että homona on nykyään ihan kiva olla. Viime syksyn Kaikki muuttuu paremmaksi -video TedX Helsinki -tapahtumassa muistutti, että aika vaikeaa on vielä monella.

Kampanjasta on julkaistu Paasilinnan kustantama kirja, jonka tuotot käytetään Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimen kehittämiseen. Hyvä niin.

Kirjaan kootut selviytymistarinat ovat lyhyitä, järkyttäviä ja uskottavia. Kenenpä teini-ikä ei olisi aneemista aikaa, mutta homouden kanssa painiminen ja sen aiheuttama kiusaaminen ovat poikkeuksellisen karua luettavaa.

Eniten pidän kirjassa siitä, että mitään sisäisen sankarin selviytymiskonseptia ei ole.  Seksuaaliseen identiteettiin mahtuu monenlaista väriskaalaa ja kukin selviää tavallaan. Vanhempien reaktiot ovat oma luku sinänsä – voivatko aikuiset ihmiset olla vieläkin näin pihalla omien lastensa kanssa?

Lainaus Emma Helleeltä, 31:

”Seurustelen naisen kanssa, niin on hyvä. Lesboille olen biseksuaali ja heteroille lesbo. Välillä olen halunnut kuolla. Aina on vain ollut jotain tekemistä ennen sitä.”

Vaikka oman identiteetin kanssa voi olla haastavaa aikuisenakin, jotain yhteistä kirjoittajilla on: kaikki ovat tulleet kaapista. Se näyttää pelosta ja ongelmista huolimatta kannattavan – jos ei koko maailmalle halua julistaa, niin edes jollekin. Toivon todella, että kampanjasta löytyy tukea ja toivoa niille nuorille, jotka miettivät, kestääkö valtavirrasta poikkeavana elää.

Pääosin tarinat jakavat erilaisuuden ilosanomaa. Nuoruuden jälkeen kaikki muuttuu paremmaksi.

Paavo Halonen, 36:

”Mie oon aina ensisijaisesti ollu Paavo ja sitten vasta fagotti tai hintti tai homo. Ja vaikka bögeli oonkin, tykkään isoista tisseistä.”

Kukin tavallaan.