Korkeakirjallista kekkeröintiä
Hippaamisesta puheenollen. Jos juhlittiin Meriluodon aikana, niin ihan tylsäksi ei ole kirja-ala mennyt nykypäivänäkään. Kävin eilen kirjallisuuslehti Parnasson 60-vuotisjuhlissa ja voin vakuuttaa, että pönötys oli niistä kemuista kaukana.
Se oli tosin tarkoituskin: päätoimittaja Jarmo Papinniemi totesi jo puheessaan, että tavoitteena on hyvien ihmisten juhla, jossa ollaan yhteisellä kirjallisuuden asialla työstä ja työpaikasta riippumatta. Ja oltiinkin. Hyvien juustojen ja viinien asian lisäksi.
Ollakseen tämän maan korkeakirjallisin lehti, Parnasso on aika hyvin ajan hengessä mukana (ikään kuin korkeakirjallisuus sulkisi pois trendikkyyden, päinvastoin, sanon minä). Kritiikit julkaistaan netissä, päätoimittaja pitää blogia, ja nyt Parnasson juhlanumero julkaistiin iPad-versiona. Suosittelen.
Jos mediasta joskus saa sen kuvan, että ala on vaikeuksissa ja riitelee milloin mistäkin, niin juhlissa se ei ainakaan näy. Huolet ovat yhteisiä ja kirjailijat yhtä brändäämättömiä omia itsejään kuin ennenkin.
Mistä johtuen päätin olla räpsimättä kuvia ja noudattaa muutenkin alalle ominaista kohteliaisuutta olla raportoimatta jatkoista sen enempää. Vaikkei sieltä mitään Rita Tainolaa kiinnostavaa raportoitavaa olisikaan. Mutta myöhään meni ja pää on pipi. Kuten kirja-alalla nyt toki kuuluukin.
Aila Meriluoto on runotyttöjen Carrie Bradshaw. Paitsi hurjempi.