Koska Lily on demovaiheessa, kirjoitan demovaiheessa olevasta lukukokemuksesta. Tällaiseksi on muodostunut Riikka Pulkkisen Finlandia-ehdokkaana ollut Totta-romaani (Otava). En ollut aikoinaan Pulkkisen kehutusta esikoisesta Raja niin hirveän innostunut kuin kaikki muut, mutta pidin Pulkkista lupaavana esikoiskirjailijana kyllä. Odotin uutuutta uteliaana.

Nyt en meinaa päästä alkua pidemmälle. Siis kääk. Ensinnäkin aihe tuntuu vähän raskaalta – mies hoitaa syöpään kuolevaa vaimoaan. Huoh. Toiseksi Pulkkinen on kovasti taitava kirjoittaja, mutta mun makuun vähän liian vakava. Pidän kyllä runollisesta kielestä, mutta kaipaisin pientä keveyttä tai ironiaa johonkin väliin. Ehkä sitä vielä tulee, jos pääsen eteenpäin.

Seuraa täti-kommentti: välillä tulee tunne siitä, olisiko aihe vähän raskas nuorehkolle kirjailijalle? En pääse täysin imeytymään henkilöiden pään sisään ja ajatus alkaa harhailla. En tarkoita nyt sitä, että aiheet pitäisi valita oman iän mukaan, mielikuvitus sisältyy kirjailijoiden ammattivaatimuksiin.

Silti olen sitä mieltä, että näinkin suuri aihe vaatii kirjailijalta myös suurta kypsyyttä ja elämänkokemusta. Muuten lopputulos voi olla lattea tai päälleliimattu.

Koska en ole lukenut kirjaa edes puoliväliin, en sano tämän enempää. Jos jollain on järeämpi mielipide, odotan mielenkiinnolla?