Pirkko Saisio: Lokikirja

Venemessupäivä. Se on melkein kevään alku – tai olisi, ellei ulkona olisi -18. Joka tapauksessa se on päivä, jolloin voi alkaa jo suunnitella tulevaa veneilykautta, jee!

Pyysin arvostelukappaleen Pirkko Saision Lokikirjasta (Siltala, 2010) Jennin K-blogin hauskan arvion innoittamana. Täytyy myöntää, että kerrankin postiluukusta tuli yllätys: sehän on aito, autenttinen lokikirja eikä mikään hieno ja filosooffinen kirjailijan merikuvaus! Käsinkirjoitettu ja vielä hauskasti kuvitettu.

Suurin yllätys on se, että Saisio on loistava kuvittaja ja humoristi. (Lokikirjan ansiosta sain myös viimein luettua Saision Finlandia-palkitun Punaisen erokirjan, josta lisää myöhemmin.)

Monet ovat suositelleet lokikirjaa veneilijöiden lisäksi myös maakravuille, mutta olen vähän eri mieltä. Mielestäni kirjan hauskuus syntyy siitä, että tuntee satamat ja kuvatut paikat ja samaistuu veneilyn haasteisiin – luulisin, että maakrapu ei saa kirjasta paljon mitään irti. Itse en olisi ainakaan saanut vielä pari vuotta sitten.

Koska kirja on oikea lokikirja, asioita ei paljon selitellä. Potkuriin jumittuneen köyden sukeltaminen keskellä surkeaa säätä huvittaa uskoakseni vain, jos tilanteen rasittavuuden kaikkine kiroiluineen on kokenut itse, esim. näin:

”Ankkuriin oli vaihdettu köysi. Honksu oli soutanut ankkurin ulommas, ja siitä syystä se ei kuulemma enää pitänyt. Peruutettiin poijuun. Poiju upposi, ja Dianan moottori sammui. Saikki sukelsi ja niin edelleen ja niin edelleen. Ankkuriketju oli kietoutunut potkuriin, ja potkurista löytyi erilaisia köysiä, mm. sitä oranssia, joka oli joutunut sinne Kumlingessa.”

Tai rantautumisesta:

”Naantalin vierassatamaan tultiin vauhdilla: laiturista lähti pala, niin myös Dianasta.”

;D Olen riemuissani, koska alan kuulostaa näiden rouvien rinnalla suorastaan ammattimerikarhulta.

Suosittelen kirjaa veneilijöiden lisäksi niille, jotka suunnittelevat veneen hankkimista ilman aiempaa kokemusta. Paljon enempää vaikeuksia ei nimittäin voi kohdalle osua kuin Saisiolle ja puolisolle. Jonkunlaiseen merihätään joutuminen on enemmän sääntö kuin poikkeus – siinä välissä ryypätään ja vietetään taiteilijaelämää railakkaasti.

Jos kirjan jälkeenkin veneily vielä kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti ryhtyä tuumasta toimeen.