Tag: klassikkoainesta

Tällä viikolla on näemmä pakottava tarve kiusallisiin tunnustuksiin. Tuli fläsäreitä teinivuosilta, kun luin Hesarista, että nyt on sitten Jean M. Untinen-Auelin legendaarinen Luolakarhun klaani -sarjakin saatu päätökseen! Voi Ayla! En muuten tiennyt, että se oli kesken. Jos maailmassa olisi rajallisesti kirjoja ja rajattomasti aikaa, lukisin varmasti tämän uutuuden teininostalgian takia ja raportoisin kokemuksen teille. Mutta […]

Summa summarum: Lilyn esittelyssä luvataan, että kerron mihin uutuuksiin tulee tarttua. No TÄHÄN. Tarttukaa tähän! Alice Munron uusin novellikokoelma Liian paljon onnea (Tammi, 2010, suom. Kristiina Rikman) on niin hieno, että vaadin hänelle jälleen kerran Nobelia. Arvio: Pyrin välttämään sukupuoleen vetoamista, mutta sallinnette poikkeuksen tämän kerran. Väitän, että jos Munro olisi mies, hän vilahtelisi Nobel-veikkauslistoilla […]

    Summa summarum: On hyvin omituista ja käsittämätöntä, että Olli Jalosen Poikakirja (Otava) ei ollut edes Finlandia-ehdokkaana (siitä huolimatta, että Jalonen on jo kerran voittanut Finlandian). Jalosen teokset ovat monesti jääneet itseltäni kesken, mutta tämä imaisi ekalta sivulta. Pienen pojan kasvukertomus 60-luvun sodan jälkeisessä Suomessa on tyylillisesti, juonellisesti ja kielellisesti täysosuma. Aamen. Arvio: Yhtä […]