Tag: Staroja 4

Summa summarum: Tarina kolmesta sisaresta ja siitä, miten äitien pahat teot siirtyvät äidiltä tyttärelle. Paljain käsin (Gummerus 2011) on Essi Tammimaan (s. 1981) toinen romaani – kehuttu esikoinen ”Ilmestys” julkaistiin nimellä Essi Henriksson.  Paljain käsin sisältää aika vahvaa naismomenttia: tässä stoorissa äidit lähtevät, ryyppäävät ja pettävät, sairaanhoitajatkin – ja naiset pitävät toistensa puolia. Me like. Haastattelen […]

 Summa summarum: Inahdus goes vampyyri. Syyskausi pitää startata jollain yllärillä. Arvelen, että vampyyrikirja-arviota ette ehkä ensimmäisenä olisi odottaneet? 😉 Vielä vähemmän sitä, että pidin siitä! Kyllä: suosittelen, eikä tämä ole enää lomahorinaa. Uusien ja vanhojen vampyyritarinoiden kokoelma on sekä hyytävä että vangitseva ja kaikkea siltä väliltä. Arvio: Juri Nummelinin toimittamaan Verenhimoon (Teos 2011) tuli tartuttua ennen […]

Summa summarun: Ian McEwanin merkityksestä kirjailijana kertoo jotain se, että kirjoitan kahdesta hänen kirjastaan peräkkäin – ja ylipäänsä luin niitä kaksi peräkkäin. Poltteen vähän vaisun kokemuksen jälkeen piti lukea Sovitus (Otava, 2002), jota monet kehuvat McEwanin parhaana. Olen edelleen eri mieltä: kirja on loistava ja vetävä lukuromaani, mutta ei paras. Itse pidän aina vain Ikuista rakkautta ykkösenä […]

Summa summarum: Jayne Anne Phillips kuuluu oletettavasti merkittäviin amerikkalaiskirjailijoihin, jotka pitäisi tuntea. Kun en tuntenut, ostin romaanin Äidin aika (Tammi, ensimmäinen painos 2000). Se kertoo kolmekymppisestä uusperheäidistä, joka saa esikoisensa ja hoitaa samaan aikaan syöpään kuolevaa äitiään. Paljon muuta ei tapahdukaan, mutta se riittää. Taattua amerikkalaista laatukirjallisuutta. Arvio: Kirjasta tulevat mieleen ihmissuhde-elokuvat, joissa ei ole kummempaa […]

Summa summarum: Jatkan valitsemallani linjalla entisten sosialististen maiden nousevan kirjallisuuden ylistystä. Itäberliiniläiseen perheeseen syntyneen Jenny Erpenbeckin (s. 1967) esikoisromaani Vanhan lapsen tarina (Avain 2011) ei päästä otteestaan. Kadulta löydetään tyttö, jolla on vain ämpäri kädessään eikä tietoa tai muistikuvaa mitään muusta. Niinpä hänet sijoitetaan lastenkotiin. Kuka tyttö on ja miksi? Varaudu lukemaan yhdeltä istumalta. Arvio: […]

Summa summarum: Jotain suomalaista kiehtovaa slaavilaisessa mentaliteetissa on. Keveyden ja syvällisyyden yhdistelmä ei katoa venäläisen kirjallisuuden perinteestä: Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet (Siltala 2011) tunnistaisi anonyymiksi muutettunakin venäläiseksi teokseksi ekasta novellista lähtien. Jos tästä perinteestä ja tyylistä nauttii, suosittelen kokoelmaa ehdottomasti. Arvio: Koska rakastan venäläisiä klassikoita, ei ole yllätys, että Ulitskaja osuu ja uppoaa. Suurin yllätys on […]

Summa summarum: Ian McEwanin esikoisromaani on hirveä kirja. Se on ahdistava, kieroutunut, puistattava, vangitseva ja taidokas psykologinen romaani, joka sisältää kaikki McEwanin myöhemmän tuotannon ainekset. Suosittelen lämpimästi. Arvio: Sementtipuutarha (Otava 2009, alunp. Kirjayhtymä 1980) kertoo neljästä sisaruksesta, joiden vanhemmat kuolevat peräkkäin vähän mystisellä tavalla. Perheen omituiseen tunnelmaan sopii hyvin sekin, että lapset hautaavat viimeisen vanhempansa, […]

Summa summarum: Lost in Kerava. Keski-ikäinen täti-ihminen on hukannut itsensä ja elämänsä ja päätyy kaikista maailman paikoista etsimään niitä Keravalta. Tuntemattomien ovikelloja soittelemalla löytyy monenlaista hiihtäjää, mutta täysin eksistentialistisen hienoa romaania siitä ei mielestäni synny, Finlandia-palkinnosta huolimatta. Mikko Rimmisen Nenäpäivä (Teos 2010) on mielestäni Pussikaljaromaania ehjempi ja rauhallisempi, mutta huumorin tasolla emme kirjailijan kanssa täysin kohtaa. […]

  Summa summarum: ”Eihän tämä ole ruokaa!” mies huusi. ”Mitä sinä oikein touhuat?” ”Taidetta”, vaimo sanoi hiljaa. ”Ei täällä ole muutakaan tekemistä, valmiissa maailmassa.” Arvio: Syksyn mukanaan tuomassa eksistentialistisessa kriisissä Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY) on ykköslääke. Keväällä ihminen tietää miksi on, kuka on, maailma on kevyt ja syöksyy kohti valoa. Kesällä voi nostaa aivot […]

  Summa summarum: Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun tämä kirja loppui. Kyllä oli liian lyhyt. Arvio: Ei tätä voi arvioida. Joko naurattaa aivan h-vetisti tai sitten ei. Mua nauratti. Testinä suosittelen hakemaan Facebookissa kaveriksi Mielensä Pahoittajaa ja kokeilemaan siitä. Tuomas Kyrö on tehnyt Mielensäpahoittajan (WSOY) alunperin Antti Litjan kertomaksi kuunnelmaksi ja se pitäisi kyllä […]