Tag: universumi suosittelee

Summa summarum: Jotain suomalaista kiehtovaa slaavilaisessa mentaliteetissa on. Keveyden ja syvällisyyden yhdistelmä ei katoa venäläisen kirjallisuuden perinteestä: Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet (Siltala 2011) tunnistaisi anonyymiksi muutettunakin venäläiseksi teokseksi ekasta novellista lähtien. Jos tästä perinteestä ja tyylistä nauttii, suosittelen kokoelmaa ehdottomasti. Arvio: Koska rakastan venäläisiä klassikoita, ei ole yllätys, että Ulitskaja osuu ja uppoaa. Suurin yllätys on […]

Summa summarum: Ian McEwanin esikoisromaani on hirveä kirja. Se on ahdistava, kieroutunut, puistattava, vangitseva ja taidokas psykologinen romaani, joka sisältää kaikki McEwanin myöhemmän tuotannon ainekset. Suosittelen lämpimästi. Arvio: Sementtipuutarha (Otava 2009, alunp. Kirjayhtymä 1980) kertoo neljästä sisaruksesta, joiden vanhemmat kuolevat peräkkäin vähän mystisellä tavalla. Perheen omituiseen tunnelmaan sopii hyvin sekin, että lapset hautaavat viimeisen vanhempansa, […]

Aila Meriluoto on runotyttöjen Carrie Bradshaw. Paitsi hurjempi. Sain joululahjaksi Meriluodon päiväkirjat (Tältä kohtaa. Päiväkirjat 1975-2004, toim. Anna-Liisa Haavikko, Siltala 2010) ja mietin, onko Panu Rajalan kirjoittaman varsin hyvän elämäkerran jälkeen (arvio siitä täällä) Meriluodossa vielä jotain uutta tarjolla. No huh sentään. Korvia kuumottaa jo alussa. Päiväkirjat ovat aika reipas ja suora raportti 70-luvun kostean sukupolven hippaamisesta. Meriluoto […]

  Summa summarum: ”Eihän tämä ole ruokaa!” mies huusi. ”Mitä sinä oikein touhuat?” ”Taidetta”, vaimo sanoi hiljaa. ”Ei täällä ole muutakaan tekemistä, valmiissa maailmassa.” Arvio: Syksyn mukanaan tuomassa eksistentialistisessa kriisissä Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY) on ykköslääke. Keväällä ihminen tietää miksi on, kuka on, maailma on kevyt ja syöksyy kohti valoa. Kesällä voi nostaa aivot […]

  Summa summarum: Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun tämä kirja loppui. Kyllä oli liian lyhyt. Arvio: Ei tätä voi arvioida. Joko naurattaa aivan h-vetisti tai sitten ei. Mua nauratti. Testinä suosittelen hakemaan Facebookissa kaveriksi Mielensä Pahoittajaa ja kokeilemaan siitä. Tuomas Kyrö on tehnyt Mielensäpahoittajan (WSOY) alunperin Antti Litjan kertomaksi kuunnelmaksi ja se pitäisi kyllä […]

    Summa summarum: On hyvin omituista ja käsittämätöntä, että Olli Jalosen Poikakirja (Otava) ei ollut edes Finlandia-ehdokkaana (siitä huolimatta, että Jalonen on jo kerran voittanut Finlandian). Jalosen teokset ovat monesti jääneet itseltäni kesken, mutta tämä imaisi ekalta sivulta. Pienen pojan kasvukertomus 60-luvun sodan jälkeisessä Suomessa on tyylillisesti, juonellisesti ja kielellisesti täysosuma. Aamen. Arvio: Yhtä […]