Tiedätkö, mitä syöt lihapullissasi?
Nyt meni maku työpaikan lihapullista. Suosittelen tätä kirjaa kevään parhaana dieettioppaana: ei tee mieli enää mitään roskaruokaa, karkkia tai muutenkaan turhaa e-koodimässytystä.
Ruotsalaisen Mats-Eriks Nilssonin Aitoa ruokaa. Väärentämättömän ruuan opas (Atar 2010) romuttaa kaikki myytit myös puhtaasta pohjoismaisesta ruuasta. Ei se mitään puhdasta ole. Se on teollisesti käsiteltyä, vedellä pumpattua, väriaineilla värjättyä ja keinotekoisilla aromeilla maustettua sotkua, joka ei ole alkuperäisiä makuaineita nähnytkään.
Kirja sisältää pääasiassa eri ruokatarvikkeiden koostumuksia ja valmistustapoja tuotemerkkien nimiä unohtamatta ja luomuvaihtoehtoja nimeten. Kirja on mukautettu Suomeen, joten vinkkejä saa Alepaankin.
Vaikka olen aika luomuintoinen ja mielestäni suht tiedostava ruuan suhteen, olen silti vähän järkyttynyt. Nilsson ei erityisesti pelottele lisäaineilla ja niiden vaikutuksilla – lähinnä hän kysyy tarvitaanko niitä kaikkia todella? Tietääkö kukaan elämänikäisiä vaikutuksia? Meidän vanhempamme söivät vielä lapsuutensa ja nuoruutensa kotiruokaa, koska muutakaan ei ollut. Einessukupolvet syntyivät pääosin vasta 70-luvulla.
Eniten Nilsson syyttää elintarviketeollisuutta kuluttajien huijaamisesta ja kaiken aidon vaihtamisesta keinotekoisiin ja halpoihin korvikkeisiin sekä vielä tarpeettomienkin lisäaineiden tuuppaamisesta sekaan. Itselleni tuli uutena sekin tieto, että yhdessäkään edes premiumina mainostetussa kalliissa kermajäätelössä ei oikeasti ole kermaa, vaan erilaisia jauheita ja sakeuttamisaineita, joilla pyritään saamaan kerman suutuntuma. But why?? No, rahan takia tietysti, mutta erityisesti kalliimmissa jäätelöissä kuluttaja kai luulee maksavansa laadusta – väitän, että tämä keskustelu ei ole vielä tässä. Itse asiassa en usko, että se on toden teolla vielä alkanutkaan.
Myönnän, että ongelma ei ole yksinkertainen: maailmaa ei ensinnäkään ruokita pelkällä luomulla ja Suomessakin on paljon köyhiä tai vähätuloisia, joiden elinehto on, että lihapullapussin saa parilla eurolla. Heidänkin edullisen ruokansa tosin toivoisi olevan mahdollisimman terveellistä.
Mutta sitten olemme me muut keskiluokkaiset, jotka oikeastaan maksamme ruuasta liian vähän: niin vähän, että sitä on varaa ostaa ylimääräistä ja heittää kompostiin.
Pahin antiekoteko ei nimittäin ole kierrättämättä jättäminen. Ylivoimaisesti pahempaa on heittää pois ruokaa, jonka valmistukseen, pakkaukseen ja kuljetukseen on jo kulunut järjetön määrä hiilidioksidia ja luonnonvaroja. Sitä kuormaa ei pelasta enää edes biojätteeseen heittäminen, vaan ainoastaan sen määrän ostaminen, minkä myös jaksaa syödä.
Olen itse sikäli onnekas, että sain lähikadulle ihanan herkku-luomukaupan, jossa on liha,- kala- ja juustotiski! Totta kai se on älyttömän kallis. Tietenkään en voi ostaa sieltä kaikkea arkiruokaa kaiken aikaa. Mutta olen huomannut omassa käytöksessäni jo sen muutoksen, että heitän ruokaa pois vähemmän. Ensinnäkin pakkaukset ovat usein pienempiä tai ostan tiskistä sen verran kuin tarvitsen – en enää pakotettuna kahdelle hengelle neljää kanafilettä, vaan ainoastaan kaksi.
Toisekseen kallista ja mahdollisesti itse vaivalla tehtyä luomuruokaa ei raaski heittää pois. Jämätkin tulee käytettyä, jotenkin. Sivubonarina mainittakoon, että olemme sairastaneet viimeisen vuoden ajan hämmentävän vähän.
Nilssonin kirjaa voi suositella myös uusavuttomille: siellä on paljon nopeita vaihtoehtoreseptejä, jotka jopa välillä huvittavat – esim. Oboyn kaakaojauheen sijaan Nilsson suosittelee sekoittamaan kaakaon suoraan puhtaasta kaakaojauheesta maidon kanssa. Jo sillä välttää pitkän rivin e-koodeja. Tarvitseeko tämä todella kertoa..? ;) Ilmeisesti. Pelottavaa sinänsä.
Kirjassa on myös kiinnostavaa knoppitietoa: margariini esim. keksittiin Napoleonin toiveesta kehittää voita halvempi vaihtoehto aliravituille kaupunkilaisille. Luettuani nykymargariinin valmistusprosessin ajattelin siirtyä kokonaan voihin tai jättää levitteet pois.
Kriitikkinä mainittakoon, että välillä haksahdetaan vähän saarnaamisen puolelle ja alkaa tuntua siltä, ettei nyt ihan kaikki paitsi luomu voi olla täysin pilattua. Jotkut nykyisetkin lisäaineet ovat vuosisatoja vanhoja konsteja ja ruuan koostumukselle tai maulle välttämättömiä – ja joissain tilanteissa on ekologista sekin, että ruoka säilyy jääkaapissa yli kaksi päivää..
Lisäksi kirja ei ole täysin ajan tasalla, onneksi – esim. mustikkakeitoissa unohdetaan kokonaan Valion erinomainen luomumustikkakeitto, ehkä siksi, ettei sitä vielä kirjan käännösvaiheessa saanut. Kevyttuotteiden ongelmista on jo puhuttu lehdissäkin ja ne tuntuvat olevan Nilssonin mukaankin lähes aina se huonoin vaihtoehto: mieluummin aitoa ja vähemmän kuin litrakaupalla keinotekoisia makeutusaineita.
En pidä fanaattisuudesta, enkä tykkää siitä myöskään luomun suhteen. Monissa arjen tilanteissa on ihan reilua vapauttaa äiti (tai isä) lieden äärestä tekemään jotain muuta itselle tai perheelle olennaisempaa. Mutta Nilssonin kirja paljastaa sen positiivisen faktan, että kuluttajilla on ruokabisneksessä oikeasti valtaa. Saarioiset ja Valiot kuuntelevat aika herkällä korvalla kuluttajien kitinää. Sinä äänestät kaupassa, kenen lihapullia syöt: itse pannulla paistettuja vai kanannahasta jauhettuja?