Tunteet pinnassa

Perjantaina oli siis ultra ja voihan luoja miten jännitti. Isi ei kerennyt millään paikalle, mutta onneksi sentään minä sinne kerkesin 😀

Ultrapaikka löytyi vielä entisestä paikasta, mutta rakenneultra on sitten jo siirtynyt ilmeisesti uuden rakennuksen puolelle (stressi stressi..). 

No, vauvaa päästiin katsomaan ultraamalla vatsan päältä, esikoisesta tämä ei onnistunut. Sanoin kätilölle, että sano mulle heti kun näet sykkeen, ettei mun tarvi pelätä enää pidempää. No, heti kun kätilö alkoi ultraamaan, näin että vauva liikkui! Hän sanoikin että liikkuu, joten varmasti sykekin siellä on 😀 Esikoinenhan ei liikkunut mihinkään, jouduin kahdesti nousemaan pediltä hyppimään, jotta herra kääntyisi. Tämä yksilö pyöri ja hyöri jonkin verran, potki ja ojenteli käsiään niin hyvin, että äitihän pillahti itkuun ihmetyksestä <3 Olihan se hullun hienoa nähdä! 

Kaikki raajat löytyivät, vatsalaukku, virtsarakko, aivon puoliskot tasaisesti, syke ja selkäranka, nää nyt ainakin muistan. Istukka on tällä kertaa edessä. Niskaturvotusta löytyi 0,88 ensimmäisellä mittauksella, toisella 1,16mm eli kaikki hyvin. Osallistuin myös seulontoihin eli kävin verikokeissa ultran jälkeen. Vauva vastasi 11+6 mutta ei laskettua vaihdettu, edelleen la 2.4. 

Tänään on 11+5 ja tämä äiti on onnensa kukkuloilla, pahoinvointi on vähentynyt, väsymys on hillitöntä, mutta kaikki on ihanaa! <3 

baby.jpg

 

Perhe Raskaus ja synnytys

10+5

Huomenta!

Herätys alkoi kurkkukivulla ja tietty mulla on just työvuoroja.

Saatiin vihdoin sydänäänet kuuluviin, olikohan keskiviikkona 10+1 <3 aivan mahtava tunne! ja nyt sitä odottaa vielä enemmän perjantain ultraa. Odotan myös että voin töissä kertoa, pomolle sekä työkavereille. 

Sormet syyhyäis jo ostaa kaikkea ihanaa, mutta olen vielä toppuutellut, jos tonne rakenneultraan asti jaksais oottaa. Viimeksi meillä oli rv15 jo kaikki kasassa pinnasänkyä myöten 😀

Mulla on ollu tän viikon selkä aivan kaameen kipeä ja nyt kyselin huhtikuisten ryhmässä, uskaltaako hierojalla käydä. Lopputuloksena sitten totesin etten hitossa uskalla :O Onko kellään kokemuksia? 

Kreikan reissu lähestyy myös, lähtö ois mun synttäripäivänä lokakuun alussa, jännittää, mutta enimmäkseen pelottaa.

 

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys