Äitielektroni

Tänään juhlittiin maassamme äitienpäivää.

Jo pitkään on lehtiä lukeva, kaupungilla kävelevä tai verkossa roikkuva voinut imeä itseensä tiedon siitä, mistä äitienpäivän pitäisi koostua. Hemmottele äitiä kasvohoidolla! Ilahduta äitiä kukkasin! Äitienpäivätarjouksena kaksi suklaalevyä yhden hinnalla! Mutta entä jos omilla lapsilla ei vielä ole rahantajua saati kulkulupaa lähikauppaan, eikä perheeseen kuulu toista aikuista?

Matkamuistoja-blogin kirjoittaja pohti tovi sitten sitä, saako yh-äiti juhlia äitienpäivää. Saako ostaa itselleen lahjan tai leipoa kakun kaksin lapsen kanssa? Onko itsekästä tai väärin taputella itseään olalle, jopa onnitella hyvästä äitiydestä, vaikkei kukaan muu sitä ääneen tekisikään? No, jos minulta kysytään, niin tietysti saa eikä tietenkään ole. Onneksi blogistikollegakin päätyi samaan lopputulokseen – ja on toivottavasti viettänyt ikimuistoisen äitienpäivän omalla tavallaan.

(Saatoin tosin vähän tyrskähtää, kun Tove Janssonin tytär latasi tekstissä ”Ei me kyllä olla ”vain” mitään. Mulla on ihan yhtälainen oikeus taputtaa itseäni olalle kerran vuodessa tai useamminkin, kuin ydinperhemutseilla. En mä oo mikään onneton reppana, jonka mies hylkäsi häpeästään.” Koska siis…minähän olen! Ja siltikin vaan taputtelen itseäni niin että selkä on mustelmilla :D)

Sanotaan, että läheisen menetyksen – oli sitten kyse eläväisestä erosta tai karusta kuolemasta – jälkeen vaikeinta on ensimmäinen vuosi, jolloin vastaan tulevat kaikki juhlapyhät ja merkkipäivät uudella kokoonpanolla. Kun lasteni isä lähti luotamme, mietin lähinnä arjen sujumista enkä uhrannut kovinkaan montaa ajatusta pyhäpäiville. Vastaanhan ne silti tulivat, kaikki. Ensimmäiset lasten synttärit, joiden kutsuvieraslistaa piti oikein kunnolla pohtia. Ensimmäinen joulu, joka vietettiin kolmistaan. Ja heti kärkeen se ensimmäinen äitienpäivä, jolloin todellakaan ei ollut toivoa sänkyyn kannetuista kakkukahveista tai isin kanssa askarrelluista onnittelukorteista.

Valehtelisin jos väittäisin, etteivät perusperheille markkinoidut juhlanaiheet yhtään kirpaisisi. Kyllä minäkin mieluusti eläisin perheatomin ytimessä, olisin äidin lisäksi vaimo, viettäisin arkea ilman kalenterin kanssa sovittuja lapsivuoroja enkä pähkäilisi puoliksi jaettuja juhlapyhiä. Yhtä isona-pienenä pistona sydämessä tuntuu se, etten eilen ollut paikalla kun esikoiselta irtosi ensimmäinen maitohammas kuin se, ettei minulla koskaan ole kotona odottamassa lämmintä ruokaa. Mutta koska nyt on näin, on parempi olla liikaa miettimättä sitä mitä voisi olla. Kannattavampaa on keskittyä siihen mitä on, ja muovattava niistä vahoista omanlaisia perinteitä. Äitienpäivänä voi juhlia yh-ystävien kanssa, kerätä kummit saman pöydän ääreen tai ihan vaan kerjätä lapsilta vähän ylimääräisiä halauksia olemalla erityisen kiva. Voi ostaa itselleen kukkia tai kaulakorun, pyytää vaikka kassalla paketoinninkin. Päiväkoti pitää onneksi huolen liikuttavista lahja-askarteluista, ja hyvän päivän toivotuksen voi näemmä saada myös treffiseuralaiselta tai omalta äidiltään.

Tätä päivää me juhlistimme tyylikkäinä äitienpäivälounaalla kuopuksen kummien kanssa Kangasala-talossa. Mekko päällä, kuohuvaa lasissa, kitaristi taustamusiikkina ja lautasella kaikenlaista jännää hevosenlihasta graavattuun siikaan (vaimitäseoli). Avasin tarkkaan varjellut lapsosten lahjat (”Te on holu. Te on halaituut.”) ja otin äitistatuksen varjolla erityisen ison palan mansikkakakkua. (Visiitistämme kerron vielä myöhemmin vähän enemmän!)

Tätä päivää olen juhlistanut myös imuroimalla, pyyhkimällä pyllyjä ja niistämällä neniä, viemällä itse omat roskani, paistamalla nauravia nakkeja iltaruoaksi ja lukemalla poikkeuksellisesti neljä unikirjaa. Koetin nostella kissan häntää ehdottamalla esikoiselle äidin kuvailua, mutta hän mieluummin arvuutteli minun oikeaa nimeäni (…). Kuopuksen mielestä minulla oli hiano mekko ja hiano kaulakoru (ja tietty erityisen hiano uusi rannekoru, se oli se salaisuus!) – hänkään ei nyt oikein keskittynyt olennaiseen. Joudun siis ehkä ihan vain itse toteamaan, että en ole ihan-hyvä-äiti-vaikka vaan just passeli ja jopa muchos bueno.

Varsin hyvä päivähän tämäkin oli, vaikkei tuossa vasemmassa nimettömässä enää sormusta killukaan. Nyt on sitten vähän muunlaisia koruja ja toisenlaisia muistoja, mittaamattoman arvokkaita nekin.

Hyvää äitienpäivää kaikille meille ihanille äideille!