Kesäpisamat, korkeat korot ja muutama muu pieni ilo
Heittäydyin eilen laiskan aamun jatkeeksi kauppakeskuksen loppualehumuun, ostin kesän juhlia varten kengät joilla kasvan pidemmäksi kuin koskaan. Nythän sä olet melkein normaalipituinen, totesi tuleva avec kun testasin korkojen käyttömukavuutta pussaustilanteessa. Vielä vähän arvon, tohdinko pitää nämä kaunokaiset vai palaanko häntä horjuvien koipien välissä kauppaan ja valitsen sittenkin ne puolta matalammat ja turvallisemman tuntuiset vaaleanpunaiset popot. Mekko odottaa jo hääjuhlallisuuksia, ja kyllä, voisin nyt naamioitua verhoihini varsin helposti.
Eilen vein paitsi tilin hälytystilaan, myös äidin uuden kaverin pizzalle. Kävelimme kylpylältä tihkusateessa kotiin, minä lainasin ritarilta hupparia. Sitten istuimme koko illan parvekkeella puolikuplivan viinin voimalla. Puhuimme pornosta ja politiikasta, taisimme jossain kohtaa vähän pussaillakin. Nyt tuo tuolla selän takana sohvalla tuijottaa, kun maalailen kevyestä deittailustamme tällaista höpönpöpönromanttista kiiltokuvaa kaikelle kansalle.
Minä nimittäin heräsin tänään onnellisena.
Vieressä nukkui yksi aamu-uninen, pää oli vähän hattarainen edellisillan viinin jäljiltä. Ulkona kirkui tuttu lokkikuoro, aurinko yritti hetken tunkeutua kaihtimien välistä sisään kunnes luovutti sadepilvien tieltä. Eilen opin, että voin ennustaa tulevaa säätä myös parvekkeelta näkyvän Näsinneulan värivalojen avulla. (Juuri nyt: yksi keltainen ja kaksi vihreää, eli semipaskaa sadesäätä tiedossa.)
Hiippailin kylppärin kautta keittiöön, pistin matkalla päälleni kolmen euron alerekistä löytyneen kesäpaitulin joka antaa juuri oikean lomakeveyden koko kehoon. Laitoin kananmunat kiehumaan ja kahvin tippumaan, herätin naapurit surruuttamalla smoothieta ja katoin pöytään kaksi lautasta. Herätin aamu-unisen, jaoimme lehden, nauroin jälleen kerran tekstiviestipalstan nimimerkille Hämmästyneenä todennut. Kiistelimme suklaakekseistä ja anarkisteista, käsi kosketti ohimennen kylkeäni keittiössä.
Ehkä pari senttiä mukavuusalueen ylittävillä koroilla oppii kävelemään, ihan niinkuin tässä elämässä muutenkin. Harjoittelemalla ja horjumalla saa pään pystyyn, ryhdin suoraksi ja oppii olemaan onnellinen. Kompastumisen uhalla minä otan kaiken irti niistä pienistä iloista, joita päiviini annetaan. Sääreni eivät rusketu mutta olkapääni ovat pisamaiset, huomenna hoidan taas yksin lapsiani mutta tänään saan loikoilla lämpimässä kainalossa, ulkona sataa mutta onhan minulla tässä tämä katto.
Viikonloppuun änkeytyi useampi pienen ilon hetki. Pidän kiinni niistä, tarraudun tuokioihin, makustelen minuutteja. Kun tulevasta ei tiedä ja koko elämän kattava kuva puuttuu, parhaita ovat hetket. Vaatii kai taitoa iloita pienistä, tehdä sekunneista kokoaan suurempia. Huomata kaikki nuo pisamat, ennen kuin ne syksyn tullen taas katoavat.
Ja jos näillä koroilla vielä kaadun, tuntuu sekin ainakin joltain.
(Ainakin jos teen sen hääpuheen päätteeksi.)