Kun suoltakin ärsyttää

Kun tässä nyt on jo avattu omaa sielunelämää ja sydäntä blogosfäärin riepoteltavaksi, niin olkoon seuraavaksi suoliston vuoro.

Olen aina laskenut itseni epämääräisesti määritellyksi herkkävatsaiseksi henkilöksi. Minulla ei ole mitään tutkittuja tai todettuja yliherkkyyksiä, ja olen ollut neuvolakortissani perusterve tyttö ja terveystarkastuksissa hyväkuntoinen nainen (synnytyssairaalan lääkärin epikriisissä myös asiallinen, mikä jaksoi naurattaa). Olen kuitenkin lapsena pyytänyt äitiäni kirjoittamaan kesäleirin infolappuun, etten voi juoda maitoa ruoan kanssa ja oppinut kantapään tai jonkun muun -pään kautta, mitä aiheutuu vaikkapa chili con carnen syömisestä tai tuoreen ruisleivän himosta. Mutta sellaistahan se on, kansallisvitseihinkin lukeutuvat hernerokkapäivää seuraavat perästä kuuluu -kommentit. Olen kuitenkin laskenut itseni kaikkiruokaiseksi, en ole ajatellut omaavani erityis-etuliitettä.

Raskausaikoina keräsin kaikki hulluimmat oireilut nenäverenvuodosta lähtien, ja ennennäkemätön närästyskin tuli tutuksi. Omena oli pannassa, samoin kurkkuleivät kahvin kanssa. Litkin perunavettä pahimpiin oireisiin, söin iltaisin muroja saadakseni mahan tasapainoon. Raskas rasvainen ateria oli huono idea, ja suolisto kävi joko liian hitaalla tai vähän turhankin vilkkaasti. Ylipäänsä tuntui, että holtittoman itkeskelyn rinnalla olin herkistynyt myös muuten kuin henkisesti.

Molempien lasten imetysajat taas kaipasin juustoisia omeletteja maidottomalla ja munattomalla ruokavaliolla eläessäni. Kun esikoisen maitoallergia diagnosoitiin, alkoi perhepiiristä paljastua muitakin maitovammaisia. Isoäitini oli kuulemma lapsena kaatanut kouluun kannetun maitopullon sisällön ojaan, koska ei kehdannut kertoa mahansa tulevan moisesta elämän eliksiiristä kipeäksi. Ensimmäisen imetysrupeaman jälkeen huomasin itsekin, että vatsani reagoi maitoon entistä enemmän. Silloin selittyi myös se, miksi oloni oli aiemmin ollut jotenkin outo jos olin juonut kaakaota tai syönyt maustettuja jugurtteja. Ruokajuomana en ollut juonut maitoa useampaan vuoteen, ja nyt kaurajuomapropagandan uhrina moinen suomalainen kummallisuus aiheuttaa lähinnä ällötystä.

Vuosi sitten keväällä sain muutaman viikon sisällä useamman vatsakipukohtauksen. Sellaisen sisuskaluja korventaneen kouristussarjan, jossa yhdistyivät raskausajan närästystuska ja alavatsan synnytyspoltot, joka piti valveilla koko yön ja pisti yökkäilemään itkusilmin kylpyhuoneen kaakeleilla. Terveyskeskuksessa tilani kuitattiin ensin vatsapöpönä (koska sitähän on nyt liikkeellä), mutta toisella kertaa sain lähetteen lisätutkimuksiin. Itse googlailin läpi kaikki vaihtoehdot suolistosyövästä sappikiviin, mutta ultrassa ei näkynyt muuta kuin häiritsevän mukava mieshoitaja. Sain kouraani kipulääkepurkin mahdollisia tulevia kipukohtauksia varten, mutten muuta.

Viime kesänä sitten istuin eräänä päivänä parvekkeellani, lueskelin vanhoja naistenlehtiä ja mussutin vesimelonia. Olin ehtinyt ahneuksissani pistellä isosta hedelmästä suuhuni ehkä kolmasosan, kun törmäsin lyhyeen artikkeliin ärtyvän suolen oireyhtymästä. Ohitin jutun ruokaohjeineen nopeasti, vaikka pistin kyllä merkille että moni kiellettyjen ainesosien listalla luetelluista oli asioita, joista minäkään en syystä tai toisesta välittänyt. Pavut, kaalit, purukumi, kevyttuotteet, olut. Mutta oli siellä vesimelonikin, jota olin juuri äsken ja vuosikausia siihenkin asti tyytyväisenä nassuttanut.

Kun samana iltana kaamea kipu iski taas, osasin vihdoin ynnätä asioita yhteen. Sen lisäksi, että ärsyynnyin hississä pööpöilevistä ihmisistä ja leikkipuistossa lässyttävistä vanhemmista, olin ärsyttänyt myös suoltani.

Ärtyvän suolen oireyhtymän kerrotaan olevan joka kymmenennen suomalaisen vaiva – varsin yleinen siis, muttei ehkä silti tarpeeksi tunnettu. Ja kuten moni allergian kanssa elävä tietää, diagnoosia voi edeltää vuosikausien epämääräinen olo, johon vaan tottuu. Minäkin aina ajattelin, että pieni vatsakipu on varsin normaalia ja turvonneen tukala olo syömisen jälkeen kuuluu asiaan. Näin vanhemmiten (kohta lasissa tasan kolmekymmentä!) keho muutenkin reagoi vähän kaikkeen, kuukausittaiset hormonivaihtelut esimerkiksi näkyvät ja kuuluvat nekin vatsan kautta. Maitoallergikkojen äitiydestä muistan myös sen rasittavan epätietoisuuden, kun ei nyt voinut olla aivan varma mistä oireet tulivat ja milloin. Helpompaa voisi olla kun ei vaan välittäisi, ei vaihtaisi ruokavaliota tai skannaisi tuoteselosteita neuroottisena. (Jostain syystä ruokavalion rajoittaminen oli myös helpompaa, kun kärsijänä oli oma lapsi – aikuisen itkut ja vatsanväänteet kestää kun haluaa vaansyödä hyvin, mutta jälkikasvun ihottuman vuoksi jättää juustohoukutuksetkin väliin.)

Oireyhtymään ei ole olemassa laboratoriokokeita, eikä myöskään parannuskeinoa. Eikä se ole oikeastaan edes vaarallinen, kiusallinen vain. Oireiden kirjoon kuuluu turvotusta, vatsakipuja, ilmavaivoja, ummetusta ja jänniä ulosteita. Oireet voivat olla pitkiä aikoja poissa, ja vaivata sitten taas. Minua lämmitti tieto siitä, että psyykkisillä tekijöilläkin on vaikutusta oireisiin: stressi ja jännitys näkyvät myös suoliston toiminnassa. Itsehän olen kuuluisa siitä, että saan vatsani sekaisin aina ennen tärkeitä tilanteita ja hermostuttavia hetkiä. Tätä puolta itsestään vaan ei haluaisi tuoda esille esimerkiksi treffeillä tai työhaastattelussa.

Kun sain vaivalleni nimen, tajusin myös mitä sille kannattaisi tehdä. Yleensä kun suoliston ärtyneisyyteen auttaa ruokavalio, josta käytetään nimitystä FODMAP. Nimi tulee vältettävistä hiilihydraateista. Lainaan nyt Terveyskirjastoa, kun en itsekään meinaa muistaa mitä kaikkea kannattaisi jättää oman lautasen ulkopuolelle:

”Yksinkertainen keino vähentää FODMAP-hiilihydraatteja on välttää seuraavia elintarvikkeita:

• Palkokasveja (linssit, pavut, herneet)
• Sipulikasveja
• Kaaleja
• Makeisia ja muita tuotteita, joissa on ksylitolia, sorbitolia, mannitolia tai maltitolia
• ”Vatsajugurtit” ja ”terveysjuomat”, jotka sisältävät lisättyjä kuituja, inuliinia ja frukto-oligosakkarideja (FOS)
• Laktoosia eli maitosokeria (siirtyä laktoosittomiin maitotuotteisiin)

Jos edellä mainittujen ruokien välttäminen ei vähennä oireita, voi kokeilla ruokavalion tiukentamista. FODMAP-hiilihydraatteja on melko runsaasti myös seuraavissa ruoka-aineissa: vehnästä, rukiista ja ohrasta valmistetut viljatuotteet (leivät, hiutaleet, murot, puurot, leivonnaiset), omena, päärynä, kirsikka, luumu, vesimeloni, parsa, artisokka, sienet. Jos tarvitaan näin suuria muutoksia ruokavaliossa, on syytä kääntyä ravitsemusterapeutin puoleen, jolloin varmistetaan ruokavalion turvallisuus.”

Itse yritän tasapainotella terveen järjen, monipuolisen ruokavalion ja vatsaoireiden välttelyn kanssa. Uskon että tässäkin tilassa on paljon yksilöllistä vaihtelua, ja omiin oireisiin vaikuttavat ruoat löytyvät vain kokeilemalla. Minä syön kyllä linssikeittoa ja papujakin joskus, sipulia käytän ruoanlaitossa. Ruisleivän olen kuitenkin joutunut jättämään kokonaan pois, ja aiemmin tuorepuurossa viihtyneet vehnäleseet ovat pannassa (vehnänalkiot sen sijaan tuntuvat tekevän hyvää). Omenoita en enää osta (vaikka lapsille kai pitäisi) ja leipähyllyllä etsin kauraisimman vaihtoehdon. Vesimelonia voin syödä pienen palan, mutta viime kesän muistot ehkäisevät sen ylisyöntiä aika tehokkaasti. Kahvia juon, ja lorautan siihen luomumaitoa – jos kuitenkin teen tämän liian monta kertaa päivän aikana, saan muistutuksen hölmöydestäni. Tämän kotitalouden kulmakivi eli täysjyväpasta ei mielestäni aiheuta isompia oireita, vaikka vehnäistä onkin – tai sitten en vain halua ajatella, millä tuo korvattaisiin…

Aina välillä unohdan, ettei kannattaisi syödä yhtä sun toista eikä ainakaan kolmatta annosta. Toisinaan tuntuu, että FODMAP on kulinarismin vihaajan keksintöä: ei parsaa, avokadoa tai artisokkia, what? Miten voi pitää hampaista huolta, jos purkka ja muukin ksylitoli on kielletty? Kaltaiseni pullahiiren on aika vaikea sulattaa (heh) sitäkin, ettei nisua muka saisi nautiskella kansallisjuoman kahvin kanssa. Kyläreissulla kuljetankin mukanani pilleripurkkia, joka tuo turvaa lautasharhailuun ja auttaa kipuun jos tyhmyyksissäni saan suolen taas kiroilemaan.

Ärtyvän suolen oireyhtymällä ei ole kovin seksikäs nimi, viehän suoli ja ärtymys ajatukset ensimmäisenä viemäriin valuviin epäkorrekteihin tuotoksiin. Jos pöytäseurue ihmettelee ruokavalintoja, helpompaa olisi ehkä kertoa olevansa allergikko, keliaakikko, karppaaja tai kasvissyöjä. Kun oireet ovat vähän sinnepäin, ei ruokavaliokaan ole aivan ehdoton tai helposti selostettavissa. Mutta kun mää en nyt vaan uskalla liikaa ottaa tota ihanaa ruisleipää etten vietä loppuiltaa saniteettitiloissa.

Löytyykö kohtalotovereita? Muita mahavaivaisia tai ruokavaliosta rauhan löytäneitä?

Lisätietoa ärtyvän suolen oireyhtymästä löytyy esimerkiksi Terveyskirjastosta ja Helsingin Sanomien artikkelista.