Lomasuunnittelemattomuuksia
Tein hetki sitten havainnon. Parhaiksi päiviksi päätyvät yleensä ne, jolloin tapahtuu kivoja asioita ilman suuria suunnitelmia. Se taitaa olla tämä maaginen kolmenkymmenen vuoden rajapyykki, jonka ylitettyään ihminen alkaa yks kaks tehdä näinkin älyllisiä havaintoja. Tasapainon vuoksi tuon samaisen rajapyykin tällä puolen majailee myös ruhon rapautuminen (todistaa nimimerkki Kyhmystruuma ja kourallinen ylimääräistä vyötäisillä vm. -85), itsensä pateettinen löytäminen ja yhtäkkinen kiinnostus Kaija Koon musiikkia kohtaan.
Kun lähipiiri ennen juhannusta kyseli kesälomasuunnitelmia, osasin nimetä vain yhden väkisin vapaaksi väännetyn aikuisviikonlopun (”mennään ehkä Hankoon, tai jonnekin”) ja huokailla lasten kanssa kolmistaan vietettävien heinäpäivien massiivista määrä. Että kaipa me käydään vaan puistossa ja rannalla ja syödään jäätelöä?
Käytiin me puistoissa. Ja rannoilla. Jäätelöä on syöty esikoisen mielestä jo ihan hirveesti ja ihan liikaa. Ollaan päädytty myös kolme kertaa kesäteatteriin, nähty Tatu, Patu, Maltti ja Valttikin. Ollaan tehty taikahiekasta piimäjuustoa Koiramäessä ja ihmetelty huikeita liukumäkiä Kirjurinluodolla. Lapset ovat nelistäneet serkkujen kanssa mummilan pihamaalla ja hakeneet lisää leikkiseuraa naapurista. Ollaan harjoiteltu pyöräilyä ja paikattu polvia, poimittu mustikoita ja kiivetty näkötorniin vasta munkin jälkeen. Ollaan ihmetelty ihmistaidetta ja muumitaidetta, kastuttu Tukkijoessa ja ukkossateessa.
Hienointa on se, että kaikki kesämenot ovat tapahtuneet enemmän tai vähemmän hetken mielijohteesta. Ilman kalenterimerkintöjä tai aikataulupaineita, vailla puolen vuoden kauhalla ammennettuja ennakko-odotuksia ja suorituspaineita.
Me aikuiset halusimme aamulla lähteä taidenäyttelyyn, ja siitä kehkeytyikin ihan oikea huvipuistopäivä. Ollaanko me nyt siis käyty Särkänniemessä? kyselivät lapset illalla, kun muistelimme possujunaa ja viisikkomme tukkiajelua.
Kutsuin siskoni ja lasten serkkutytön Tampereelle päivän varoitusajalla, ja niin vain suoritimme parin päivän aikana sekä Koiramäen että Pyynikin uimarannan, kesäteatterin ja sokerimunkit.
Lähdimme eväs- ja pallokaupan kautta kesäretkelle Arboretumiin, päädyimme kummitädin luokse syömään kiinalaista ja vaihtamaan kuulumisia kaikessa rauhassa. Kotiin käveltiin valoisassa illassa kaupungin läpi, tuntui oikein hyvältä.
Se kauan sitten varattu ja valtaisilla rakkausodotuksilla kuorrutettu parisuhdeviikonloppukin eteni ex temporesti yhden majoitusvarauksen taktiikalla. Tanssimme Turussa hipsterimeressä, seilasimme saaristossa, joimme yhdet aamukahvit Naantalissa ja söimme toisen päivällisen Uudessakaupungissa. Nukuimme laivassa Aurajoen aalloilla ja purjeveneen punkassa piskuisen Iniön satamassa. Katsottiin lähes joka ilta yksi jakso How to get away with murderia. Ehkä päädyn sinne Hankoon sitten joskus toiste.
Tällä viikolla olikin sitten havaittavissa hienoinen lomaväsähdys. Lapset mankuivat kaveria, kyläilyä, karkkia ja Hectoria, kiukuttelivat yhdessä ja erikseen. Leikkipuistossa tuli kuuma, uimarannalla alkoi sataa. Sitten soitin äidilleni, pakkasin laukun, ostin junaliput ja matkasimme maalle. Hylkäsin jälkikasvun, pyöräilin rannalle, käristin selkää ja kahlasin toisen lomakirjani loppuun. Grillasin koko komppanialle, kaadoin mehua naapurinkin lapselle, loikoilin saunan lauteella ja söin kolme suklaakeksiä aamukahvin kanssa. Kohtasin kirjastossa ala-asteen opettajani, luin uutiset Maaseudun Tulevaisuudesta (ihan samaa sarjaa on senkin tekstaripalsta) ja leivoin kuopuksen kanssa mustikkapiiraita.
Nyt viedään lomani viimeistä viikonloppua. Loppua kohden suunnitelmallisuus-minä alkaa selvästi nostaa päätään ja tänään haluaisin sitä tätä ja tuota, huomenna taas seuraavat kolme asiaa. Työminäni puolestaan pysyttelee visusti piilossa, ja maanantaina alkavan jauheliha-arjen ajattelun olen autuaasti lykännyt viimeiseen iltaan. Pitäisikö tässä olla nimikoimassa, pakastamassa, kauppareissulla ja kellottamassa tulevaa syksyä? Yhtään ei huvittaisi.
Josko sitä vain ottaisi vielä nämä viimeisetkin lomapäivät yksi kerrallaan. Tuleehan niitä taas lisää, päiviä, kesiä, lomiakin kai.
PS. Jos ei lomailuani muusta huomaa, niin jotain voi päätellä käsivarsien pisamamäärästä, jalkapöytien hämmentävistä päivetysrajoista ja ulkoruokailubudjetin muhkeasta paisumisesta. Massiivinen ja täysin epärealistinen, loppuvuoden kestävä herkkulakko alkaakin sitten heti maanantaina!